— Olen sen kyllä hawainnut itsekki, hywä rouwaseni, ja sen suuremmalla ilolla nyt olen siihen walmis, kun yhtaikaa woin jotenki palkita hywyyttänne minua kohtaan. Koen tehdä kaikki mitä woin tyttärenne awuksi, ottaa taloutensa ja tehdä sen niin hauskaksi hänelle ja miehellensä kuin ikään mahdollista.
Peranderiki oli iloinen kuultuansa Maialeenan päätöksen; waan ei niin Antto. Tämä wastaan otti sanoman ensiksi oikealla närkästyksellä. Mutta Maialeenan tarkemmin seliteltyä syynsä täytyi hänen wiimein suostua siihen, ja kuin Maialeena wiimein hywäillen häntä sanoi: ethän nyt minua unouttane jos lähen niin loitoksi sinusta, ethän enää liene wihoissasi siitä, niin wastasi Antto häntä suutelulla ja lupasi joka posti kirjoittaa hänelle.
Samana päiwänä pistäisiin wielä Maialeena Saara-tätinsä luona, jota hän kauwalle aikaa ei ollut nähnyt. Tämä kohteli häntä jolla kulla ujoudella, sillä hänen lyhytki näkönsä ei woinut olla keksimättä eroitusta Maialeenan ja serkkunsa wälillä. Ann'-sohwia, se koria ja kuuluisa Mamseli, jolla juuri sattui olemaan wieraita, ei näytäinnäkään serkullensa, ja Maialeena jätti kohta tätillensä jäähywäiset.
Ei kyynelittä woinut Maialeena erota Turusta ja siitä talosta jossa oli kohdeltu paremin läheisenä sukulaisena, kuin palweliana. Antolle jätti hän hellät jäähywäiset ja ehkä koko pysyttäidä jotenki iloisella mielellä, niin tungeksi kuitenki wäkisin mieleensä wissi pimiä ennustawainen ajatus, joka tuntui sanowan: tämä on wiimeinen eromme. Kohta poisti hän kuitenki tämän surullisen ajatukseen, ja wähän ajan perästä istui hän talonpoikaisissa rattaissa ajaen Uusmaan portista ulos, mutta ei woinut olla katsahtelematta jälellensä, ennen kuin wiimeinen huippu tuomiokirkon tornin nastasta painui metsän ja wuorten taaksi. Wasta silloin tunsi hän eronneensa kaupungista, jossa onnensa päiwä oli nosnut, ja suuret kyyneleet tippuiwat silmistänsä. Maialeenalle oli Turku lapsuuden koti, jonka hän nyt ensi kerran jätti.
Uutta tointa.
Onnellisesti oli Maialeena päässyt Sweaporiin. Peranderin rouwalta erinomaisesti ylistetty, oli tulonsa Lauralle warsin mieluinen; waan eipä niin miehellensä. Arwaten tytön ei tulleen rouwansa pyynnöstä, luuli Maialeenan lähätetyn applastansa warten wasten wartioimaan kotoista elämäänsä. Maialeena ei aaweksinutkaan täällä olonsa estäwän hänen entisellä tawallansa tääl olonsa estäwän hänen entisellä tawallansa tuomasta kotiin raiwoisia kumppania, jotka lukiwat kunniaksensa juoda toisensa pöydän ala, taikka pelissä tyhjentää toisensa taskut; sen siaan ei hän nyt wiihtynyt sitäin wähää kotona kuin ennen; wieraissa pidetty reimana miehenä oli kotonaan juonikas. Toisinaan syystäki nuhteli hän waimonsa huonoa tointa taloudessa, waan se tapahtui aina raasti, joka päiwä päiwältä lisäsi heidän wälillänsä katkeruutta. Laura, joka oli wiettänyt lapsuuden ikänsä ruotsin pääkaupungin naiskouluissa, ja kohta sieltä erottuaan tullut naiduksi, oli niin kuin moni muuki niin kaswatettu tyttö ihan tottumaton kaikkeen talouden pitoon.
Maialeenan tultua alkoi luutnantilla olla wähemmän syytä walittaa talouden pidosta, waan kylmyys waimoansa kohti pysyi edelleen, sillä hän oli ruwennut liehakoitsemaan sen siihen aikaan reiman ja kuuluisan —in rouwan ympärillä, joka ei woinut pysyä salaisna waimollensakaan. Laura tuli murheellisemmaksi ja kaswonsa saiwat aina päiwä päiwältä kiwuloiseman karwan. Maialeena yksinään sai waan tietää mitä hän kärsi tältä mieheltänsä, jota niin totisesti oli rakastanut.
Kertomuksemme juoni laskee meitä nyt hyppäämään puolen toista wuotta eteenpäin, mainitsematta muuta, kuin että Luutnantti oli wourannut — kesäasunnokseksensa pikkuisen maatalon Sippoon rantamaalla, kolmeksi wuosikaudeksi, ja että Maialeena iloksensa seurasi myös sinne ja hoiteli siellä rouwansa lapsia, yrttitarhaa ja kukastoa, jotka nyt oliwat tulleet mieluisimmiksi töiksensä ja joista wähän wäliä oli kirjoitellut Antollensa ja saanut myös etenki ensi alusta kirjoituksia siltä, waikka sittemmin aina harwempaan ja harwempaan; waan Maialeenan toiwo ja rakkaus oli kuitenki järkähtämätöin, sillä hän jo tiesi Anton ensi wuonna eroawan opistosta ja sitte — — —.
Monellaiset puheet, peloittawaiset ja monelle uskomattomat kulkiwat 1807 ympäri Suomen; waan aika joutui ja puheet toteutuiwat. Sota sanomat kuuluiwat ympäri Suomen ja kanunein pauke ulkopuolla Sweaporin wallia jyrisi kauhistusta linnan heikomman suwun rintoihin, ehkä miehet kokiwat heitä lohdutella toiwoillansa. — Waan linnan sisälläki sotiwat mielet keskenänsä jo kauwan ennen kuin ulkopuolla oli mitään waaraa. — Maialeenan isäntä oli pikainen ja hurja. Esimerkiksi siitä mainittakoon, että hänestä alkoi se eriskummanen päätös, molemmin puolin sowitun sotalakon ajalla ampua muutamilla kanuuneilla Helsingin raastupaa kohti, jonka silloin täysi kuun walosta paistawista ikkunoista tultiin luuloon kaupungin naisten muka tansiwan siellä wenäläisten upsierien keralla. Waan kaupungin silloisia asukkaita ei kowin tansittanut, eiwätkä olleen naisensakaan niin löyhkämielisiä kuin "Pohjanmaan muistelmien" kirjoittaja niin somasti kuwailee heidän muutamassa toisessa maakunnassa olleeksi, ehkä omilla silmillään oliwat saaneet nähdä sodan kauhistuksia, kuin sama kirjoittaja myös mainitsee.
Tästäkö ampumisesta, wain mistä lie päämiehensä wihastuneet luutnanttiin, sen jätämme sillään, waan kaiketi seurasi ensin aresti, joka aikanansa eroitti hänen järkiään pois pereestänsä sekä uudesta kotimaastansa.