Moni muistanee wielä 3:nen päiwän Toukokuuta 1808, jolloin Sweaporin asukkaat, surullisna ja wawisten wastaisesta elämästänsä, läksiwät linnasta tuntemattomille teillensä, jättäen siaa wieraalle sotajoukolle. Ei muut kuin itse kokenut woi kertoa sitä mielialaa jolla isänmaan tärkein pyhin paikka täytyy jätettää wieraan wentolaisen käsiin.
Laura oli kaiken huonoimassa tilassansa kuullessa miehensä wankeuden ja itsensä täytywän muuttaa ulos linnasta. Sen työläämpi oli nyt muutto, kun ainoa palweliaki luutnantin wangittua otettiin häneltä pois, ja koko muuton puuha jäi waan Maialeenan päälle. Mutta tyttö oliki wäsymätön siinä. Tultua Helsinkiin hankki hän hewoiset, tunki kaikki tawarat rattaille ja ohjaten toista hewoista, toista kyytimies, päästiin jo toisena päiwänä entiseen asuntoon Sipoossa, joka nyt oliki sangen tarpeellinen. Muutamia päiwiä sinne tultua kääntyi Laura lapsiwuoteesen. Maialeena sai nyt puuhaa puuhan päälle. Hänen täytyi hoidella äitiä sekä lasta, täytyi pitää huoli pienen yrttitarhansa istutoksista ja korjuusta, sillä rouwan oli mieli pitää tämä asunto edelleen, jos suinki mahdollista. Ihmeteltäwällä uuraudella koki Maialeena tehdä kaikki mitä talon pitoon kuului, ja laittaa Lauralle tilaisuutensa mukaisen hoidon. Kerran oli hän pian koko päiwän puuhannut istutostarhassa ja waan jonku kerran pistäinyt rouwan luona, jolla oli nyt eräs naapurin mummo katsojana. Ihan wäsyksissä raskaasta työstä tuli wasta iltahämärässä tupaan, mutta yhta iloisena kuin tawallisestiki. Laura istui wuoteellansa, kolme lastansa ympärillänsä ja itki.
— Te tapatte itsenne sillä itkullanne, rouwa! sanoi Maialeena, istuiden Lauran wiereen ja katsahtaen kätkyessä makaawaa nuorinta nyt wiikkoista tyttöä. Herra Jumala, mikä teitä nyt niin huolittaa? Elämmehän me nyt jotenki, lapsi on terwe, ryytimaa on nyt istutettu, Luutnantti on kohta tulewa tänne, ja wanhempanne warmaan näinä päiwinä täällä.
— Woi olisiko kaikki kuin sanot! Waan miehestäni ei mitään tietoa, elääkkö wain on kuollut; Turusta kahteen wiikkoon ei wastausta, kirjani ei lie päässyt sinne, wastaus lie estetty tulemasta tänne. Oi Maialeena! et wielä tiedä jotta minulla ei ole waraa suorittaa arentia tästä talosta, isäntä on kohta käskewä meitä pois; monta muutaki olis tarwis, waan mihinkä nyt käännäin tuntemattomassa seudussa, ja ystäwä kulta, kohta tulemme kaipaamaan wälttämätöntä tarwistamme. Eikö jo tämä liene kylläksi tekemään ihmistä hurjaksi! Suuret kyyneleet tippuiwat Lauran silmistä.
— Rouwaseni, wastasi Maialeena, tilamme näyttää kyllä hankalalliselle, waan te kuwaatte sen wielä pahemmaksi kuin onkaan. Posti tulee tänäpäänä Turusta Helsinkiin, ja miehenne woipi jo olla matkassa tänne.
— Maialeena! kaikkia wielä et tiedäkkään: Turun luonna seisoo wihollisia suuri sotajoukko, kaikki yhdistys Turun ja Helsingin wälillä on katkaistu, — ja me emme tule kolmea wiikkoa aikoin. —
— Rouwa! me olemme autetut — kiljasi Maialeena emäntänsä puheesen, ottaen sen käden. — Huomen aamuna lähden Turkuun.
Turkuun! kiljasi Laura, — tyttö! se on mahdotonta, kuin sinne tulisit, sinut otettaisin kiini; sellaiseen waaraan, sinusta saisin wielä yhden huolen, minulla ei olisi yön ei päiwän rauhaa.
— Huomen aamuna, suwainnette, juttelen teille matkalaatuni, naapurin pieni tyttö jääpi luoksenne auttamaan teitä, ja olen wakuutettu, ettette tahdo ettenkä woi minua estää, wiikkauden päästä olen Jumalan awulla olen takasin. — Minä lähden huomen aamuna.
Laura lankesi Maialeenan kaulaan ja itki.