— Millä maksanen sinun hywyytesi, Maialeena, kutsu minua tästälähin siskoksesi, siskonihan jo oletki, yksi äitihän meillä nyt on molemmilla. Jumala siunatkoon sinua. Näin sanoen syleiliwät molemmat kauwan aikaa toisiansa ja Maialeena itki myös ilon ja toiwon kyyneliä.
Kerjäläismummo. Kohtaus.
Kesäkuun helteinen päiwä oli päättynyt; muuan jalkawäen rykimentti oli päättänyt astumisensa ja asettanut leirinsä molemmin puolin maantietä, kaksi wirstaa Turusta, johon eräät upserit jo oliwat menneet, waan sotawäki ja alaisemmat lepäsiwät tässä istuen ja wenhen maassa, taikka pureksien kuiwaa illallistansa, jonka moni muu olisi pitänyt wangin ruokana: suolaa leipää ja puhdasta wettä päälle. Maantie oli tyhjä ihmisistä; muuan wanha kerjäläis mummo näkyi waan nyt, käydä lynkyttäen keppinsä nojassa, lähestywän sotawäkeä ja tuntuwalla pelolla aikowan sotawäen halki kaupunkiin päin.
Wapautetut kommennosta, hyppäsi puolikymmentä sotamiestä mummolle wastaan; missä aiheessa? iwatakseenko wanhaa? Ei sunkaan. Jokainen työnsi leipä murusen mummon tyhjään pussiin, sanoen: "auttama stara baba, auttama!" ja niin sai mummo pian pussinsa täyteen. Liikutettu sotamiesten armeliaisuudesta läksi mummo lynkyttämään edelleen ja kulki hiljaista kulkuaan kunnes wiimeisiäkään sotamiehistä ei enää näkynyt. Silloin poikkesi hän tiepuoleen ja istuisin ojan reunalle nurmelle. "Jumala antakoon minulle anteeksi tämän petoksen," huokasi Maialeena — sillä lukia jo lienee arwannut sen olleen hänen; — "tällä lynkytyksellä wähät tullaan kaupunkiin ennen yötä, ja wiimeksi ottaawat minun wielä kaupungin porttiwartiat kiini ja katseleewat kaikki ryysyni halki; löytääwät wielä Lauran kirjan, se olisi hulluinta."
Onneksensa muisti nyt olewan noin wirstan werran kaupungista pikkuisen mökin, jossa ennen asui wanha sorwali waimonensa, ja joka oli tehnyt työtä Peranderissa. Hän aikoi siis pyytää yösiaa tässä mökissä.
Tultua mökkiin oli sen owi sisästä päin suljettu. Maialeena kuunteli ja kuuli siellä naisen ääniä. Kolkutettua muutamasten awasi wahän ajan takaa wanha tuntematon nainen owen, ja Maialeena sai wähillä rukouksilla luwan maata yön mökin lattialla. Ollen wäsyksissä päiwällisesta matkastansa, heittiikseki kohta makaamaan.
Maialeena hawahti huomena warain pienen lapsen äänestä. Kaikki makasiwat wielä, ja nyt sai hän tilaisuuden tarkemmin katsella mökin sisusta. Kaikki oli hänelle tuntemattomat mitä näki, eikä mitään sorwalin työ kaluja. Kohta tuli myös owesta illallinen mummo ja laittoi kahwi kattilaa tulelle. Nainen oli myös ihan tuntematon. Mökissä oli siis nyt järkiään toiset asukkaat kuin ennen. Kuitenki, arwellen wähän sopimattomaksi tulla päiwäiseen aikaan entisissä ryysyissään kaupunkiin, liiaksiki Peranderiin johon oli suorastaan menewä, päätti hän tässä muuttaa toiset waatteensa, jotka illalla oliwat olleet selässänsä ryysyjensä alla, paremmin pettääksensä sotawäen pitämään häntä kyyryselkänä mummona. Kuitenki näki tarpeelliseksi ensin wirkkaa mummolle syyn tälläiseen waatetukseen, jonka täytti sillä että kutsui mummon ulos ja jutteli lyhykäisesti minkä luuli tarpeelliseksi, sitte pesiikse ja pukiikse tawalliseen pukuunsa pani kerjäläisryysyt myttyyn ja aikoi, pistäittyänsä wielä tuwassa, lähtee matkaansa. Owea awatessansa oliwat siwuseinällä olewan wuoteen warjohurstit auki, ja Maialeena näki niiden takana wilaukselta nuoren naisihmisen joka nähtäwällä pelolla wetäsi wuodeliinat eteen ja wiittasi pienellä walkoisella kädellänsä mummon tulemaan luoksensa. Hiljaan yren puheltua siellä, tuli mummo ulos, taritsi Maialeenalle kupin kahwia ja kyseli yhtä toista, milloin aikoi palata Turusta ja pyysi Maialeenan jättämään waatemyttynsä tähän, arwellen muka sen tulewan kaupungin portilla wartioilta katseltawaksi ja siitä saattawan niin tulla paljonki wastusta. Kiittäen mummoa hywästä neuwokistansa lupasi Maialeena seurata sitä ja palata mökitse.
Jätämme kertomatta millä ilolla Maialeena otettiin Peranderissa wastaan. Joka kerrankaan on ollut pelossa rakkaimmat ystäwänsä tilaisuudesta, se tuntee kaiken minkä Peranderin pere tunsi nähtyä Maialeenan, ja silta saatua tietoa Laurasta.
Waan omalle rinnallensa sai Maialeena wähän lohdutusta. Antto oli ammoin muuttanut Turusta pois, eikä ollut warsinaista tietoa missä nyt olekseli; sen katkerampi oli Maialeenalle tämä sanoma, kuin Antto hänellekään ei ollut kauwalle aikaa lähättänyt mitään tietoa itsestänsä.
Kuitenkaan ei Maialeena antanut murheensa wallita, waan pysyi toiwossansa yhtä järkähtämätöinä kuin ennenki, selittäen waan nykyisen rauhattomuuden syyksi Anton äänettömyyteen.