Hämmästyneenä ja äänettä katsoi hän tyttöä ja sitte sen lasta; koskematta sen ystäwällisesti tarittuun käteen, alkoi hän satatella tyttöä häpäisewillä nimillä ja nuhteilla, ja jättmättä tytölle wastauksen wuoroa, syöksi sitä tietään oween, seurattuna kumppaniltansa, joka ei ymmärtänyt mitään kaikesta tästä seikasta. Kaurat otettiin keralla ja miehet, istuittua heti rattaihinsa, ajoiwat tiehensä.
Muserrettuna tältä rutolta kohtaukselta, sai tyttö tuskin sihen mieltänsäkään taipumaan; sydämmensä, jossa Anton kuwa oli kuin kiini kaswanut jokaiseen ajatokseen tulewaisuudesta, jokaiseen toiwoon maallisesta onnesta, tuntui juuriltaan rewityksi, ja kuin wiimeinki tuli toimeensa, niin kohtasi häntä emännän pilkkaa naurawa katse, joka waan kristillisestä rakkaudesta näytti suowansa Maialeenan nautita lupaukset yösiasta hywäksensä.
Hengellisesti ja ruumiillisesti wäsyksissä pääsi Maialeena wihdoin takaisin nuoren emäntänsä Lauran luo. Lauraki kummastui Maialeenan tuomiselle kaupungista. Waan kuultua tytön kertomuksen ilmoitti hän sille täydellisen tyytywäisyytensä, ja molemmat syleiliwät toisiansa siskollisella rakkaudella.
Kaikki Maialeenan kristillinen rohkeus ja nöyryys tarwittiin nurisematta äitillisesti helliessä sitä joka, waikka wiatoinaki, oli saattawa kaikkein ja etenki hänen luulemaan itsiänsä wirheelliseksi siweyttä kohtaan.
Kahden ajastajan perästä palasi Lauran mies wankeudestaan, ja wielä samana wuonna muuttiwat tämä nuori pariskunta sekä Peranderi pereinensä Ruotsiin, jossa wiimeiselle oli sodan alussa langennut suurempi perintö kiintiänä omaisuutena.
Lähtö tapahtui Turusta; Maialeena oli wiimeiseen hetkeen heidän seurassansa; waan kaikilla rukouksilla ja yllytyksillä ei häntä saatu seuraamaan yli meren.
Hän rakasti kotimaatansa, jossa lepäsiwät wanhempansa, jossa kuuli ja sai puhua äitinkieltänsä, ja jossa hänellä, jo niinki nuorena, oli niin paljon kalleita muistoja iloisista sekä murheellisista päiwistä; hän toiwoi myös wahwasti ajan puhdistawan itsensä maailman sekä etenki Anton luulosta ja yhtaikaa woiwansa seisoa ihmisten luona niin puhtaana ja wiattomana kuin nyt seisoo Jumalansa luona.
Mistä sai woiman niin pysyä ja kärsiä, niin paljolla waiwalla elättää ottolastansa? Mistä muualta kuin äitinsä perinnöstä, joka oli: puhdas jumalisuuden ja siwollisuuden tunto.
Toinen Jako.
Merimies. Omenaknoppa.