— Waan, jos, emme kuopassa löytäsi mitään? sanoi Maialeena.
— Wähimmäkseen löytänemme sieltä jotain, josta saanemme tietoa paljonko tawaroita oli, ja sitte koemme raataa sen uuraammasti, kerran palkitaksemme kaikki, eikö niin, waimoseni! Waan toiwon warmasti siellä tawattawan rahojaki. Mihin isä olisi ne pannut, hän, joka kyllä pyöritteli rahaa ennen kuin näpistään heitti; seikan tapahduttua eliwät wielä itarammasti ennistään, kaikki muinonen reima elo oli sen päiwänsä perään häwitetty.
* * * * *
Omenakuoppa sattui nyt olemaanki tyhjänä, ja etsiminen woi siis tapahtua palweluswäen tietämättä. Jaakko ja Maialeena meniwät eräsnä aamuna kuoppaan; etsiminen alkoi heti. Molemmat tunsiwat wissin rauhattomuuden syänaloissansa, kaiwaen ja raiwaten kuopan seiniä ja pohjaa; wihdoin muistutti Maialeena erään salwon toisen siwuseinän laudoituksen olewan kahta paksumman toista; sisuspuolimaiset laudat näyttiwät myös wähän uudemmalle ulkopuolimaisia. Jaakko tarttui molemmin koprin lautoihin, ruhtasi ne kerrassaan tiehensä, raiwasi mullan pois lautojen wälistä, ja ei ollut aikaakaan, kun weti sieltä jotenki raskaan pienen rauta arkkusen ilmaan.
Tuostako puolisot ilostuiwat. — Jumalan kiitos, kiljasi Jaakko. — Tässä saamme warmaan kaikki mitä tarwitsimme, parantaaksemme wanhempain rikoksen.
Pantua kaikki entisille paikoillensa, ja pistettyä lippaan powellensa riensiwät nyt puolijuoksussa taloon, wanhan emännän saapuwilla katselemaan löytöänsä.
Pieni Waapian oli sillaikaa alinomaa waiwannut mummoa kysymyksillänsä, mitä itki ja mihin isä ja äiti meniwät kun eiwät laskeneet häntä kerallaan. Wastaamatta puristi mummo pojan syliinsä ja itki. — Kyllähän se Jumala auttaa, sanoi poika, silitellen mummonsa ryypistyneitä kaswoja, sillä Maialeena oli jo ajalla opettanut pojallensa tämän turwallisuuden. Wiattomuuden sanat lohduttiwatki mummoa, ja hän otti kohti wirsikirjansa ruweten laulamaan: "Mitä Jumal' tahtoo se tapahtuu."
Poikansa takasin tullessa tunsi mummo taas jäsenensä wärisewän.
Jaakkoki tunsi sydänalansa sykkämän kowemmasti awatessaan löydetyn arkun kantta. Ihastukseksensa löysi sen sisuksen täynnä ruotsin hopia rahoja, yhteiseen wähä neljättä sataa riksiä. Rahojen päällä oli wähäinen paperi, jossa oli jotain kirjoitettu, waan kirjoitus oli niin sekainen, ettei Jaakko tahtonut siitä tulla hullua wiisaammaksi. Wiimenki sai kokoon että isänsä oli kerran käynyt Turussa etsimässä rahojen omistajaa, joka silloin jo oli kuollut. Kaupanmiehellä oli waan yksi poika, jonka hän myös oli tawannut Turussa, mutta ennen kun werkkanen ukko sai asiansa ilmoitetuksi oli tämä humala päissään ajanut ukon ulos; sitte oli aikomuksensa pyytää poikansa Jaakon jollain tawalla toimittamaan rahat tälle perilliselle, waan häpiä oli estellyt ukon sitä tekemästä aina wiimeiseen hetkeensä.
Tiedämme jo edeltäpäin ukon kuolema wuoteellansa olleen sitä ilmottamaisillaan pojallensa, waan silloinki keskuutti sen äkki surma.