Jaakko teki nyt aiwotun matkansa Turkuun. Waan kaikella kuulustelemisellaan ei woinut saada myöhempää tietoa kaupanmiehen pojasta, kuin sotawuodesta 1808, jolloin hän oli mennyt kersanttina sotawäkeen, ja sitte kohta seurannut Pohjanmaan tappeluun, jonka perästä häntä oli nähty Oulun sairashuoneessa. Sen kowemmin hänestä ei ollut kukaan kuullut. Muita Bergmannin sukulaisia ei tuntenut kukaan, koska muka tämä itsekki oli aikoinansa muuttanut Ruotsista.
Moni muu olisi nyt jo pitänyt rahat omanansa, waan Jaakko ei tehnyt niin. Aluksi laittoi hän nyt ilmoituksen Turun Sanomiin. Kuitenki päätti sillaikaa käyttää rahat tilansa parannukseksi, ja maksaa niistä koron kuin muustaki welasta. Jos ei 10:sä wuodessa omistajaa ilmestyisi, lupasi hän ne sen ajan perästä antaa jonku koulu-laitoksen asettamiseksi Turkuun.
Tähän päätökseen tyytyi jokainen, yksin mummoki, joka näin luuli rikoksensa jotenki parannetuksi.
Ja Maialeena? Hän oli sanomattoman onnellinen, ja kiitti Jumalaa joka niin oli johdattanut kaikki hywään, joka oli antanut hänelle sellaisen miehen osaksensa.
Uudistalo.
Kymmenen wuotta! mitä muutoksia eikö tapahdu tässä aikakaudessa? Koko suwut häwiääwät, ja toisen uuden toimet nouseewat siaan; waltakunnat kaatuuwat ja toiset ilmestyywät niiden sialle. Kuitenki näemme monin paikoin ihmisen elämässäki seisomisen eli wähimmäkseen niin hiljaisen muuttumisen, ettei kymmenen wuotta näytä jättäwän mitään jälkiä. Etenki keksitään tämä maalla. Poika kyntää ja kylwää samaa peltoa, parantelee lahonneita aitoja ja huoneita samasta metsästä, kiertää aatroinensa samaa kiweä kuin isänisänsä sataa wuotta ennen; pojan poika särkee rekensä eli rattaansa samaan kiween eli kantoon jota isänisä jo aikoinansa kiroili samasta syystä, ja monesti tekee samaten wielä tämänki pojan poika, hoksaamatta kiwen olewan irtonaisen eli tien woiwan kul'etettaa toisesta paikasta; pojan poika kapuaa wielä saman kaatuneen lahoowan hongan päällitse johon isänisä kaatoi kuorma rekensä ja rattaansa, hoksaamatta hongassa mätänewän polttopuunsa ja monellaisen talontarpeen; siellä täällä näemme jonku uuden suojan nousewan wanhan lahonneen siaan, waan uusi on, ota tahi anna, ihan wanhan muotoinen rakennukselleen. Waan wielä usiammasti jääpi wanha lahonnut hökkeli paikoillensa ja uusi rakennetaan kaiketta jär'estyksettä sen wiereen. Wanha jääpi silloin jonku loisin eli mökkiläisen asunnoksi, jona se wielä palwelee joita kuita wuosikymmeniä. Tälläisiä kyliä tawataan wielä isänmaassamme paljon, ja aiwan lähellä kaupunkiaki, keskellä alinomaista muuttuwaisuutta ihmisten asunnoissa, puwussa sekä elämälaadussa.
Mielellämme jätämme nämä kurjuuden asunnot ja käännymme iloisempiin paikkoihin. Erottuansa merimiehen elämästä oli Jaakko Muuri tarttunut kaikella uuraudellansa maawiljelykseen, ja tullut suoraan sanoen oikeaksi talonpojaksi. Merimiehenä olonsa ei ollut estänyt hänen tarkkaamasta maamiehen töitä. Matkoillansa oli Ruosissa ja muualla ulkomailla tarkasti waariin ottanut sikäläisten maawiljeliöiden töitä ja kokeita, missä waan siihen tilaisuutta tapasi. Monta paikkaa, missä suurempia eroituksia kotimaansa suhteen keksi, oli pannut muistikirjaansa, joka nyt oli hänelle suurena apuna. Myöski osti paljon uusimpia maawiljelykseen kuuluwia kirjoja ja sanomia. Waan yhtaikaa parantaissansa omaa tilaansa, koki Muuri myös lewittää parempaa tietoa ja wiljellyskeinoa naapureillensaki; jotka suureksi osassi oliwat köyhiä. Mutta wähän kiitosta karttui hänelle tästä hywästä aikomuksestaan: "Nähräänpähän kuin lihawaksi itte tulet noilla uusilla keinoillasi," sanoiwat aina, syrjästä katsellen Muurin laitoksia. "Maalla tarwitaan toiset neuwot, toiset mer'ellä" wastasiwat usiasti pilkalla Muurin neuwoihin. Waan aika kului ja jonku kymmenen wuotta, Halkoniemeen tultuaan, oli Jaakko Muuri paikkakunnan warakkaimpia miehiä. Ne jotka ennen oliwat irwistelleet hänen uusille laitoksillensa, käwiwät nyt wähän wäliä Halkoniemessä, ei ihmetellen, mutta oppien Muurin wiljellyslaatua ja toimellisia laitosia, jotka jo oliwat ruwnneetki lewiämään ympäri seudun.
Halkoniemessä löydämme kyllä wielä wanhan tupakartanon, mutta paljon korotettuna entisestään, ikkunat suurennettuina ja seinät laudoitettuina ja punattuina. Tulemme nyt sinne eräsnä syyskuun iltana.
Portaan penkillä istuu wanha emäntä neuloen ja ystäwällisin silmin katsahdellen toiselle puolelle porrasta, jossa noin 13 wuotinen nuorukainen istuu kutoen werkkoa, ja neuwoo pientä tyttöä lukemaan a, b, c:tä. Ne owat Waapian ja 5 wuotinen sisrensa Leena. Lukeminen päättyy, ja lapsi saapi kiitoksia neuwojaltansa, ja punertawan omenan mummolta. Pikaisesti hyppäsi nyt Waapian istuimeltaan kysästen: "tuleeko mummo täniltana uudispaikalle?"
— Ei tule, poikaseni; näin myöhään mummo ei enää tule. Uunit taitaawat jo olla walmiit?