Tämänki muodossa keksi hän jotain erinomaista, joka saattoi hänen wiimenki paljastamaan päänsä, ja Muurin kysymykseen, tarwitseisiko herra mitä, wastaamaan siewästi: "Ei, halasin waan päästä tuntemaan isäntääni. Saanen teille tarita piipun tupakkaa." Näin sanoen asetti upseeri piipun ja tupakkatopan pöydälle.
— Kiitän nöyrimmästi, sille pahalle tawalle totuin merellä ollessani, ja on piippujaki talossani.
Muuri aukasi nyt kaapin ja otti esiin hopioitetun kiwi piippunsa, jonka pää oli muodostettu turbaanipäisen Neegerin naamaksi.
— Tuota piippua muistelen nähneeni niin hywin kuin itsiänneki, waan missä, se ei nyt johdu mieleeni, muistutti upseeri.
— Samaa woisin sanoa herra teistäki, wastasi Muuri. — Mitä piippuun tulee, niin sen ostin 1807 Turussa.
Joku muisto näytti nyt Herääwän molemmissa.
— Antto Greeni! kiljasi Muuri iloisesti.
— Te tunnette minut todellaki, waan itse — tunnustelen kyllä — mutta, se on mahdotonta — minulla oli ennen ystäwä aiwan teijän näköisenne, waan hän — hän —
— Hän seisoo edessänne, se jäykkä suomalainen, se ystäwänne — Jaakko
Muuri.
— Jaakko Muuri! kertoi uppseeri, waalistuen pian kuolleen karwaseksi.