Saara täti. Serkukset.
— Hultin Saara, niin kuin häntä tawallisesti sanottiin, oli niitä naisia, joilla nuorra oli warmaan usia ystäwä nuorten oppiwaisten herroin seassa. Muutamia wuosia sitte, tuntemattomista syistä mieheltänsä hyljätty, oli ruwennut pesemään waatteita ja palweloimaan nuoria herroja. Aamusta warain ja illalla myöhään nähtiin hän aina liikkeessä, milloin kantawa ruokaasteita, milloin kiiltäwää pientä kahwipannua sekä wakkoja lumiwalkoisin waatteinensa, pait monta muuta lukematonta askaretta. Oma, aina lämpimänä säilytetty kahwipannunsa lohdutteli häntä wähän wäliä näissä raskaissa ja kiireissa askareissaaan.
Nykyjään oli hän jokseenki pönäkkä eukko, noin neljänkymmenen paikoilla; ja naurahteli wielä hywästi nuorten herrain leikkipuheille, jotka hän kuitenki paremmin soi nuorelle tyttärellensä. Korkiampi säätyiset äitit pitelisiwät kaunista tytärtä kunnes suinki lapsena; waan äitintunto ilmotaiksen toisin alaisemmissa. Itse alaisemmalla siwistyksen portaalla, pyytääwät kuta ennen sen paremmin sysätä tyttärensä maailmaan, ajattelematta kuin wäleen ne woiwat langeta, äkkinäisellä tiellä.
Hultin emäntä piti tytärtänsä miltei jumalallisesssa arwossa. Hänelle hän juoksi ja puuhasi, saadaksen hänestä aikaa myöten paraan "wallasihmisen".
Täksi tarpeeksi tytär ei saanut pienenäkään leikitä wertaisiensa kanssa. Äiti piti hänelle lapsentytön, koriat lelut ja makeisia kyllinkyllä. Ennen naimistaan oli emäntä palwellut muutamassa herrastalossa, jossa siitä asti oli pitänyt tuttuutta tutkainten pesulla ja maniskoin kimuroimisella. Sinne wei aina kerallaan pienen Ann'-sohwin, ja hywätahtoinen rouwa soi sen mielellään jäämään sinne, luullen hänen kotona olewan äitillensä haittana. Tyttö tuli niin talon nuorempain lasten leikkikumppaniksi, yhtaikaa kuin wanhemmat heistä tekiwät ilkaa tälle pienelle "ihtipäälle", jonka nimitys häntä paljon huwitti ja jonka hän päiwäpäiwältä enemmän ansaitsi.
Joka päiwä hawaitsemme kuinka tämänsäätyiset äitit kaupunkeissa pilaawat kaswawat tyttärensä, etenki kuin nämä owat hywännäköisiä, ja kuka äiti ei mielellään näe sitä? — Tämän tekeewät ei ainoastaan liiallisella hellimisellä ja mielittelemisellä, waan erinomattain sillä, että totuttaawat ne sellaiselle waalimiselle ja palwellukselle, jotta wiimein rupiaawat katsomaan äitiänsä palweliaksensa. Hultin emäntä ei ollut sunkaan eroitettawa näistä, paremmin oli peloittawana esimerkkinä.
Palaten aamukäynnistään herrojensa luonta, odotteli hän kärsiwällisesti tyttären nousemista wuoteeltansa, warustetulla kahwilla ja sokurileiwällä jotka juuston, wehnäsen ja siirapilla sekoitetun oluen kanssa oliwat sen paras ruoka, ja emäntä sanoi aiwan tällaisen ruoan tekewät tyttärensä kauniiksi ja lihawaksi.
Yhtä huolenpitäwä oli tämä heikko äiti muutenkin. Täydellisesti tehdäksensä tytärta esiwallaksi pantiin hän kouluun, oppimaan "ulosompelemaan", niin kuin emännän tapa oli sitä kutsua. Sinne päästessä piti Ann'-sohwin saaman muiden oppilasten mukaan käydä hatussa, joka emännän mielestä oli jo suuri askele eteenpäin, sillä hän arweli: Tästedes sille ei woi kukaan nauraa.
Kirjoitusta ja luwunlaskua sai Ann'-sohwi oppia kotona, sitäwarten opettajaksi otetulta entiseltä tutentilta, joka nykyjään eli joutilaana, ja entisestä welasta äitille sai opettaa tytärtä, josta kuitenki hän rawitutti itsiänsä kyllällisesti.
Majisteri ja eräs Ann'-sohwin koulukumppani joka aamuisilla aina seurasi häntä kouluun, oliwat saapuwilla, kun "hawueukko" kerjäläisinä toi serkkuja emännän huoneihin. Närkästyksellä, niin kuin muitaki kerjäläisiä, käskettiin heitä matkaansa. Hawueukko wirkkoi nyt ketä oliwat; mutta tälläisten wierasten tulo niin turhalliselle ihmiselle kuin Hultin emäntä ja nyt wiistoista wuotinen tyttärensä, oli warsin wähän mieleinen. Äiti tukkesi hywin kiireesti eukon suun, antoi lapsille kummalleki leipäpalaisensa, päästäksensä heistä eres, ja pyysi heitä jäämään eukon luoksi, kunnes ehtisi tulla itse sinne. Itkein läksiwät lapset eukon kanssa tiehensä.