Saara täti oli kuitenki helläluontoinen, kun kerran waan sai oikein miettimään, ja oli siinä siis ihan wastoin monjaiden tapaa, jotka ensipäästä lupaawat tehdä paljon, ja lopeettaawat tekemätä mitään. Huomena tultuansa hawueukon mökkiin, itki hän nähdessään noita armottomia ja muistellessansa sisärtänsä, josta kuitenki sen elinaikana ei paljon huolinut.

Nyt huolsi hän pojan käsiammatin oppiin, ja otti Maialeenan luoksensa.
Tarkemmin mietittyään meni tämä suurena apuna monissa töissä, jotka nyt
Mamseli-tyttären tultua aikaihmiseksi, eiwät olleet oikein soweliaat
emännän itsensäkään toimitella.

Maialeena käwi wielä monen sunnuntai illan hawueukon luona. Hän oli kyllä kiitollinen tätinsä hywyydestä, joka hankki hänelle hywät lämpimät waatteet ja maltti neuwoa häntä äkkinäisiin askareihin; waan työläs oli hänen kärsiä serkkunsa, eli niinkuin sitä nyt kutsuttiin Ann'-sohwin ylpeyttä ja juonittelemista. Hän, joka ei tuntenut yhtä Suomen sanaa, waikka äitinsä oli ihan suomalainen, nauroi ja pilkkasi Maialeenaa siitä, kun tämä ei osannut ruotsia. Koska Ann'-sohwia oli wakuuttanut äitillensä, ettei hän woinut tulla aikoin tuon "suomalaisen tytön" kanssa samassa huoneessa ja niin ystäwänä, täytyi Maialeenan ruweta asumaan ja makaamaan kylmässä leipotuwassa, jonka läpi kulettiin heidän asumahuoneesensa. Waan Maialeenan toiwo oli kewääsen; häntä ilahdutti nähdä ja oppia monta hyödyllistä asiaa; kärsiwällisyydellä kohtasi hän kaikkia wastuksia, joita ei woinut kiertää, ennen kuin ehti oppia wähän ruotsia. Sillä se ylpiä "Matamikaan" ei tahtonut puhua suomea Maialeenan kanssa, mutta wastasi aina murretulla ruotsilla Maialeenan puheesen.

Paremmat waatteet ja wahwistawa ruoka waikuttiwat kuitenki edullisesti tytön kaswoille; työ ja jokapäiwäinen liike raittiissa ilmassa wahwistiwat jäseniänsä. Siiwollisuudella ja etenki siwiällä käytöksellänsä suositti hän jokaisen puolellensa. Ann'-sohwia yksinään piti waan häntä pilkkanaan, ja äiti waan muhoilli waan tyttärensä teräwälle "älylle", niin kuin hän kutsui sen monesti jokseenki häwyttömiä iwauksia.

Syksyllä wourasi emäntä toisen asuman, ja tytär sai erikammionsa äitinsä suojan sisällä. Koulun käynti oli päättynyt kesällä, jolloin tyttö lukiiksi ripille. Hattua ei enää heitetty, mutta kaikki yhteys ja tuttawuus entisten koulukumppanein kesken oli kuitenki tauonnut. Wastaan tullessa häntä ei enä tunnettukaan.

Niin se käypi; ne ihmiset jotka waan ylpeydestä ja turhallisuudesta, waan ei muun paremman ja jalomman harjotuksessa, tahoowat korottaida yli wertaisistansa, owat oikeestaan luettwat erisäätyyn. Etenki kohtaa tämä naista; paremmilta ylenkatsottu, kadehditaan usiasti ja pilkataan hän wertaisiltansa. Mitä tulee hänelle eteen muu kuin kewytmieliset ja irstaiset tuttawuudet, jos ei tahdo elää ihan yksinäisyydessä.

Wiimeistä ei tehnyt mieli enemmän äitin kuin tyttärenkään. Wähitellen rupesiwat siis käymään wisseissä tanssi-seuroissa, usiasti wähemmän waaralliset tapain kuin nimen puolesta. Näissä saatiin monta huwittawaista tuttawuutta mies- sekä naispuolia, ja ei kauwan wiipynytkään kun yhteinen sana ei säästänyt enemmän äitiä kuin tytärtäkään. Maialeena, nyt jo wähän tottunut ruotsalaiseen puheesen, oli sattunut kuulemaan puheita, joista rupesi penuuttamaan serkkuansa; luonnollisesti käwi tämä kuin tuli tappuroihin, ja Maialeena sai pahoja sanoja äitiltäki, jota jo harmitti seki, ettei Maialeena ottanut palwellakseen tätinsä "kulta-poikia", kahta hurjaa tutenttia. Sopu oli näin kerran poikessa, ja, toisena syksynä Turkuun tultuansa, sai Maialeena lapsentytön ammatin muutamassa herrastalossa.

Herrastalo. Weli ja Sisar.

Peranderin talo oli siihen aikaan Turun warakkaampia taloja. Perander itse, näin 45 ikäinen mies, oli wirkansa puolesta myös kaupungin korkeimpia säätyjä. Hän oli toisesti nainut, ja nykyinen rouwa, ehkä jo monen lapsen äiti, oli wielä nuori ja kaunis. Hänellä oli myös kaikki omaisuudet, jotka tekeewät talon iloiseksi ja loistawaksi. Mutta hän oli yhtaikaa hellä äiti, ei waan omille lapsillensa, mutta myös naidulle tytärlentämällensä, joka omaisuus harwoin kaipaa seurallisia awuja. Perander itse oli kaupungin lapsia; mutta wirkaan tultuansa palweli ensiwuosinaan maakunnassa, jossa rahwas ei taitanut muuta kuin Suomea. Liiaksiki ensi alusta oli hänelle warsin työlästä wirantoimituksensa, rahwaan kielen puolesta. Wasta täällä tuli tuntemaan puutoksen opissansa. Siihen asti ei ollut juohtunut mieleensäkään isänmaassansa muuta kieltä tarwittawan kuin sitä jota hän piti äitinkielenänsä. Silloin jo päätti siis, jos lapsia hänelle sallitaan, ne opettaa jo pienenä tähän toiseenki äitinkieleen. Tämän lupauksensa piti hän tarkasti. — Entinen lapsentyttö oli eronnut. Paraastaan kielen wuoksi otettiin nyt Maialeena sen siaan.

Jo liki wuoden ajan oli Maialeenan täytynyt kuulla ja melkata muukalaistunein omaistensa luona pelkkää ruotsia. Yksin tätinsä Hultin emäntäki ei tahtonut milloinkaan puhua Suomea, waikka ruotsia melkkasi niin pahasti, että siitä tuskin sai selwää, ja monesti nauratti niitä nuoria herroja joita palweli. Waan hulluinta on kuulla kahden tälläisen melkan puhelemista, niin kuin Maialeena ja tätinsä. Molemmat kokewat kääntää suomalaista ajatustansa ruotsin puheesen, eikä kumpanenkaan tohdi sanoa sitä kohdastaan ajatuksensa kielellä. Siitä tulee ettei kumpanenkaan ymmärrä toistansa. Tälläisiä ihmisiä on nytki paljon maamme kaupunkeissa, ja etenki oli silloin Turussa suuri osa alaisemmasta säädystä, jotka, pitäen häpiänä puhua selwää äitinkieltänsä, elinaikansa eliwät toisilta ymmärtämättöminä ja ymmärtämätä toisia. Sillä ihminen woipi waan äitinkielellänsä ilmoittaa toiselle kaikki ajatuksensa ja mielensä. Wieraalla kielellä puuttuwaisesti, ja kaikken waillinaisimmasti murretulla kielellä. Monen kunnollisen luonnon, monet hywäin awuin toimet kuolettaa siis tämä turmelewainen muukalaistumisen himo kotimaassamme. Kuin moni palwelia eikö koko ikänsä kanna tätä muukalaisuuden kahletta, ja puhuu murrettua ruotsia ennen kuin puhtaasti äitinkieltänsä, jolla woisi selwästi toimittaa ajatuksensa toiselle. Moni tälläinen melskaaja, ehkä luonnostaan älykäs, pidetään tuhmana koko elinaikansa. Monelle on tämä joutawa muukalaistuminen alku kaikkeen turhallisuuteen. — Maialeenalle oli tälläinen melskaus warsin työlästä; kun sunnuntai iltoina aina tapasi weljeänsä ja sai sen kanssa puhella äitinkieltänsä, niin kuuli päässeensä kuin kahleista irti. Aika olisi hänenki ehkä totuttanut tähän tilaisuuteensa ja tehnyt hänestä yhtäläisen sekalikon; mutta onneksensa pääsi hän ajoissa toisiin seuroihin, joissa tämä turmelewa tapa ei saanut wielä waltaa. Se on myös arwattawa milla ilolla Maialeena nykyisessä tilaisuudessaan otti tämän uuden palweluksen, jossa sai joka päiwä wapaasti puhua rakasta äitinkieltänsä. Olikin hän jo ensipäiwänä lasten parwessa ihan niinkuin kotonansa; kaikki tätinsä luona näytetty ujous oli kerralla poikessa. Maialeena oli yhtaikaa siewäluontoinen ja wilkas. Pian aikaa tuli hän lasten paraaksi ystäwäksi. Puhdas selkiä muotonsa, silmistänsä paistawa wiattomuus ja teräwä äly antoiwat hänelle erinomaisen kauneuden, joka päiwä päiwältä kukoistui, ja weti kohta koko pereen häntä suosioimaan. Jokainen kilpasi puhella Maialeenan kanssa Suomea, ja heidän täytyi usiasti häwetä omaa kehnoa taitoansa Suomenkielessä. Waan usiammin oli Suomenkieli waan olewinaan syynä nuoren Maialeenan puhuttelemiseen. Jokainen rakasti enemmän häntä itsiään ja älyllistä puhettansa. Jokainen kilpasi lasten kanssa tulla hänen ystäwäksensä. Etenki näkyi tämä kilpa ensi Jouluna Maialeenan tultua talon. Sekä herra että rouwa ja wanhemmat lapset oliwat warustaneet rikkaita ja kaiken paraasti walittuja jouluantimia tälle yhteiselle ystäwällensä. Maialeena raiska, jolle kaikki sellaiset kappaleet oliwat wielä oudot, ei tiennyt niistä muuta kuin waltojensa hywyyden. Kiitollisuuden ja ilon kyyneleet wälkkyiwät kirkkaissa silmissään, kun niillä meni isäntäänsä ja emäntäänsä kiittämään. Lasten ilo oli myös suuri. He huusiwat kaikki, "kas nyt Maialeena tulee niin koriiksi kuin muutki!" — Ja todellaki tuli hän näillä antimilla oikein rikkaasti waatetetuksi. Ja kuin Heikki eräsnä pyhänä tuli katsomaan sisärtänsä, niin ei tahtonut enää tunteakaan tätä, ja seisattui ällistelemään, kunnes Maialeena kiisi syleilemään häntä.