— Sinä hän se tosi olet, Maialeena. Tiedätkö kuin säikähdin; luulin jo muuttaneesi pois tästä; waan miten olet noin koristunut, kuka sinulle on tuollaiset waatteet antanut, syleili Heikki, sisärensä häntä syleillessä.
— Heikki kulta, wastasi Maialeena, — ole siiwollinen ja jumalinen, muista äitiwainaamme neuwot, niin sinua auttaa Jumala niin kuin minuaki.
— Sisko kulta, et usko miten on hywä mieleni, että wielä puhelet selwää äitimme kieltä; nuo koriat waatteet eiwät ole tehneet sinua niin ylpiäksi kuin serkkuamme, tätin Annia.
— Weikkoseni, se on suurin onneni että olen säilyttänyt puhtaana äitinkieleni; näetkö, ilman sitä ei olisi siskosi tässä kunnon talossa, ei tälläisissä waatteissa. Minä saan joka päiwä puhella aito Suomea.
— Onnellinen siskoni! et woi kylliksi kiittää Jumalaa siitä. Weljesi Heikki on onnettomampi. Et usko sisko, kuin iloinen olisin jos saisin olla sellaisissa seuroissa kuin sinä. Minä tulen wiimen ihan hulluksi siitä melskaamisesta jota täytyy kuullani ja tehtäni joka hetki. Minulle nauretaan, minua iwataan alinomaa kuin hupsua, siitä waan, kun en osaa nimittää kaikkia työkaluja heidän mongerras nimillä; minä olen jokaisen pilkkana, en minkään muun kuin sen tähden ettei kieleni wielä käänny heidän muukalaiseen puheesensa. Ja kun wastaan heidän iwojansa omalla kielelläni, niin sille nauraawat niin kuin olisin sanonut jonkin hulluuden. Kun taas melskaan wastausta heidän melskauskielellään, niin nauretaan minulle monet päiwät sitä, kun en osannut melskata heidän tawalla. Sisko kulta! mitä minulle neuwot?
— Minua säälittää sinua, Heikki raiska! waan minä en woi auttaa. "Lue ahkerasti kirjaa, ole nöyrä ja uuras", muistatko niin äitin wiimeisiä sanoja. Säilytä ne mielessäis, niin ihmiset eiwät woi sinulle mitään.
Siskokset syleiliwät toisiansa, ja Heikki palasi kewiämmällä mielellä palweluspaikkaansa.
Opettaja. Ystäwykset.
Joulun pyhät oliwat ammoin ohitse. Nuoriso kokoutui joka haaralta pääkaupungin kouluihin ja yliopistoon. Nämä antoiwat kaupungille uuden elon joulun pyhien iloja seuranneesen hiljaisuuteen. Tutentit etsiwät majataloja, sekä kotiopettajan paikkoja; koulupojat käweliwät parwissa kaduilla. Isät etsiwät huotawaa majaa ja rawintoa lapsillensa sukulaisten ja köyhäin kaupunkilaisten luona; tutentin alut juoksiwat Magisterein luona sopimassa opetushetkistä; matamit hakiwat uusia tuttuja palwellakseen; tee-, kahwi-, pesu-, ompelu- ja muut neitsyet käweliwät korioina kaduilla; sanalla sanoen, kaupunki oli saantu tawallisen elonsa ja liikkeensä.
Peranderilla oli neljä lasta kotona, nuorin 6 ja wanhin 10 wuoden iällä. Pari wuotta oli heillä jo ollut mamseli opettajana. Wanhemmat päättiwät sen siaan ottaa nyt jonku tutentin kotiopettajaksi, joka saisi talossa asua ja wisseinä tuntina päiwässä luettaa lapsia. Kohta yliopiston awattua muutti talon pihassa olewaan yksinäiseen kammariin se nuori tutentti, joka oli tingattu opettajaksi. Antto Green, — se oli nimensä, — oli ei aiwon köyhäin wanhempain ainoa poika. Isänsä, käsiammattilainen Helsingissä, oli toiwonut paljon tästä pojastansa, eikä säästänyt rahojansa poikaansa saattaissa Turkuun ja yliopistoon. Hänen ilonsa oli myös suuri kuultua poikansa jo muutamia wiikkausia Turkuun päästyään tulleen tutentiksi. Hän piti sen nyt jo pian walmiina wirkamiehenä, niin suuri ajatus oli hänellä tutentin nimestä. Ei mitään säästetty nyt täyttäissä pojan tarpeita, ja tämä ei puolestansa unohtanut luottaa isän waroihin. Niin kului wuosi toisensa perästä, ja joka lukuajan loppuun lupasi poika isällensä päästä yliopistosta irti. Waan yhtäkkiä seisattuiwat isän awut. Ukon warat loppuiwat, ja Anton täytyi 4 wuotta oltuaan tutenttina hankkia kotiopettajan paikan. Pitkällisellä olollansa Turussa oli Antto saanut paljon tuttawia, ei waan kumppaneissansa, joista kolmen neljänneksen kanssa hän oli weli, mutta myös kaupunkilaissaki, joissa hän monessa talossa pidettiin siwistyneimpinä, iloisimpina ja sanalla sanoen huwittawaisimpina tuttawina tutenttein joukosta. Peranderin talo oli yksi näistä, joissa Antto oli pitänyt tuttawuutta. Sen wähemmin epäiltiin ottaessa häntä opettajaksi lapsille, kuin Antto myös syytti wanhempiensa köyhyyttä lukemisensa wiiwytykseen.