"Katsokaa, rakas äiti! Tässä on minun sulhaseni, waikk'en ole tohtinut teille siitä mitään wirkkaa, asiaa kun en ole woinut oikein totena pitää—tuo haawoitettu poika tuolla markkinoilla. Hän on nyt köyhempi kuin minä ja rupeaa sotamieheksi", esitteli Liisa.
"Jalo, kaunis nuorukainen on hän. Jumala teitä siunatkoon!" sanoi Liisan äiti ja kyyneleet waluiwat alas pitkin hänen puoleksi lakastuneita poskiaan.
Kauaa ei wiiwytty ennenkun molemminpuolisella suostumuksella päätökset oliwat tehdyt. Heikki päätti lähteä Ouluun oppimaan sotamiehen temppuja ja sitten, kun hänestä tulee kelpo sotamies—sitten päättäwät he liittonsa Liisan kanssa, jonka he oliwat solmineet.
Huomen-aamulla lähtikin jo Heikki. Hän saapui onnellisesti perille ja pääsi heti siellä harjoitus=komppaniaan, ja hän äkseerasi niin ahkerasti, että maa tömisi ja hiki otsasta walui.
IV.
Wuosiluku on muuttunut. Talwi on wähän yli puoliwälin. Wenäläiset owat jo rynnänneet wihollisina maahan; huhut owat siis toteutuneet. Kaksipäinen Wenäjän kotka oli iskenyt kyntensä Suomen jalopeuraan.
Suomalaiset owat aina olleet lailliselle hallitsijallensa uskollista kansaa, wereen ja henkeen asti uskollista. Suomi oli Ruotsin kanssa ollut yhteydessä seitsemän wuosisataa. Sillä ajalla oli Suomi saanut kristinuskon ja lakinsa, ja muutoinkin oli se kohonnut inhimillisessä siwistyksessä. Uskollisesti ja urhoollisesti seisoiwatkin suomalaiset ruotsalaisten rinnalla kaikissa heidän taisteluissaan ympäri Eurooppaa, kastellen tuoreimmalla werellänsä wieraita maita, ansaiten siten kalleimmalla maksulla kunniaa emämaalle, usein silloinkin, kun oma maa kärsi kowaa wihollisen sortoa ja häwitystä. Kansan suussa kulkewat tarut, jotka jokainen lapsikin tunsi, wenäläisten tekemistä tuho= ja hirmutöistä, semminkin isonwihan aikana, oliwat päällepäätteeksi sytyttäneet rakkautta Ruotsia, wihaa ja inhoa wenäläisiä kohtaan. Kun kaiken tämän otamme lukuun, oliko kumma, että koko Suomi katseli kauhulla wenäläisen maahan ryntäystä ja että kansassakin wallitsi kiihkeä taistelun himo?
Me olemme nähneet kansassa olewan tuota sotaista intoa, ennenkuin sota oli alkanutkaan, ja nyt kun se oli alkanut, eneni into isommaksi.
Sen innon elähyttämänä lähti Heikkikin pois Oulusta, aikoen niin mennä säännölliseen taisteluun isänmaan edestä. Ensinnä toki meni hän Kuulan torppaan, ainoain ystäwiensä kanssa tuumittelemaan retkestänsä ja hywästit heille sanomaan.
Heikki oli niin innoissaan, että päätti lähteä etelä=Suomeen, päästäksensä jo ensimäisissä kahakoissa taistelemaan. Hupaisen yön oltuansa rakastettunsa ja tulewan anoppinsa seurassa, jolloin ei joudettu nukkumaan, lähti Heikki jo seuraawana aamuna aikaisin tallustelemaan etelää kohden, monenkertaisten sydämellisten ja kyyneleillä kastettujen onnentoiwotusten seuraamana.