Kauan ei tarwinnut hänen sitä tehdä, ennenkuin hän joutui wihollisen etuwartijain kynsiin. Wenäläiset ottiwat hänet kiinni, syynäsiwät ja tutkiwat hänet tarkasti, mutta mitään asetta tai muuta waarallista eiwät he häneltä löytäneet, tuon nyytin wanhoja waatteita wain. Heikki teki itsensä niin yksinkertaisen ja iloisen näköiseksi kuin suinkin wain woi ja wenäläiset päästiwät hänet irti, wieläpä taputtiwat häntä poskelle ja sanoiwat: "dobra musikka!" Sen jälkeen sai hän mennä minne halutti.

Oli puhtokunta, jossa oli useampia taloja; eräs niistä oli aiwan lähellä tiheää metsää; osa Wenäjän wäestä oli majoittunut niihin taloihin. Heikki käänsi askeleensa tuota metsän likellä olewaa taloa kohden ja kun etuwartiat oliwat hänet kerran läpi päästäneet, eiwät wiholliset hänestä suurta lukua pitäneet; toki he kumminkin wielä tarkasteliwat Heikin. Nyyttinsä porstuaan heitettyänsä, astui hän tuohon suureen wanhaan tupaan.

Tupa oli wihollisia täpisten täynnä ja siellä oli Liisakin. eräs pitkä ja rotewa wihollisen upseeri pyrki parhaillaan tyttöä halailemaan ja tyttö antoi hänelle ehtimiseen niin woimallisia tyrkkäyksiä, että upseeri tollahteli tuotakin tuokemmaksi. Toiset wenäläiset nauroiwat täyttä kurkkua upseerin huonosti onnistuneille yrityksille. Niin oliwat asiat Heikin tupaan tullessa.

Heti huomasi kiusattu tyttö Heikin ja hän päästi pienen parahduksen, mutta ei Heikki arwellut hetkeäkään, waan hän astui kiusaawan upseerin luo ja antoi samassa hänelle semmoisen korwapuustin, että hän lensi tuotakin tuokemmaksi seljällensä. Sen tehtyä töytäsiwät sekä Heikki että Liisa ulos owesta. Porstuassa sieppasi Heikki nyyttinsä, töytäsi sen siwumennessään Liisalle ja sanoi: "juokse metsään päin"; itse lähti hän juoksemaan toista suuntaa kohti, toiseen taloon päin. Liisa teki kuten käskettiin ja heti nyytin suusta tapasi hän paperilipun, johon oli lyijykynällä kirjoitettu sanat: "Pue ensi tilassa nämä waatteet yllesi ja pelasta itsesi—huomenna minä tappelen. Hywästi!"

Wiholliset eiwät lähteneet Heikkiä takaa ajamaan; kentiesi eiwät he hywäksyneet tuota tytön kauneuden hurmaaman raa'an upseerin ilkitekoa; he päästiwät wain sydämellisen naurun, nähtyään minkä nawakan korwapuustin Heikki hänelle antoi. Mutta niin pian kun puustin saanut upseeri tointui kuperkeikastaan, siwalsi hän aseensa seinältä ja lähti Heikin jälkeen; Liisaa ei hän ennättänyt nähdäkään, sillä hän oli jo metsässä. Niin pian toipui huimauksen saanut upseeri, että hän oli melkein Heikin kannaksilla ja päälliseksi oli takaa ajaja nopea juoksemaan. Eksyttääksensä takaa ajajaansa juoksi Heikki toisen talon ison nawetan ja ladon solaa kohden. Mutta nyt sattui toisesta talosta tulemaan eräs toinen wihollinen, jonka sylissä oli sotawäen limppuja niin paljon kuin pysyi.

Hänelle morahti takaa ajawa wihollinen jotain ja juuri kun Heikki kerkisi solaan, oli limppu=wenäläinen solan toisessa päässä häntä wastassa ja takaa=ajajan pistin wälkkyi hänen takanaan. Jo luuli Heikki tuhon itsellensä tulewan, mutta samassa hän huomasi, ett'ei leipä=wenäläisellä olluttaan aseita ja ilman sitä oli hänen sylinsä limppuja täynnä. Häntä kohden töytäsi Heikki kaikella woimallaan ja seuraus oli semmoinen, että limpun kantaja paukahti seljälleen ja limput romahtiwat pitkin kujaa, jossa ne tahraantuiwat kelpaamattomiksi, sillä solassa oli paljon lokaa. "Jei ponimaju", ärjyiwät ryssät, mutta sillä wälin kannikoitsi Heikki jo kaukana wainioin seljällä, häntä oli mahdoton enää saawuttaa.

Samaan aikaan nähtiin hennon, nuoren ja kauniin nuorukaisen käwelewän poispäin wihollisen majakoista, metsästä aukialle, sille suunnalle, jossa ei wihollisen etuwartioita ollut, eikä luultu tarwitsewan; hänellä oli wanhat kuluneet waatteet päällä ja karwalakki=reuhka päässä.—

Neljännes tuntia myöhemmin lupaustansa oli Heikki komppaniiassaan; hän ilmoitti itsensä päällikölle ja päällikkö ei rangassut Heikkiä tuosta neljännes=tunnista, jonka arwaamattomat seikkailut oliwat häneltä wieneet.

VI.

Yö oli kulunut, uusi päiwä tullut, mutta tuo päiwä toi uusia waiwoja ja ponnistuksia, uusia iloja ja murheita, uusia toiwoja; mainerikas oli se päiwä.