Siihen sijaan että olisi ottanut waaria waimonsa hellistä rukouksista ja poikennut pois waaralliselta retkeltään ehdotti Mikko, että heidänkin pitäisi, siwistyneinä ihmisinä, aina pitää warastossa wäkewiä juomia, "suun awaukseksi" wieraille, sillä eihän muka sopinut olla wieraille tarjoamatta suunawausta, kun nämätkin heille niin usein tarjosiwat.
Aina ei yhtään wastustanutkaan tätä esitystä; hän katsoi sen aiwan luonnolliseksi welwollisuuden asiaksi. Mutta samassa kun hän myöntyi pyyntöön, tarttui hän miehensä kaulaan, katsoi hänen silmiinsä lempeästi ja sanoi: "lupaatkos waan Mikko, ett'et rupea itse niitä juomaan?" Hänellä lienee ollut salainen aawistus, että tuo wieraita warten hankittu suun=awaus saattaisi pahentaa asiaa.
Mikon täytyi luwata olla erillään niistä; mutta tuo lupaus ei ollut sydämestä, waan suusta, ja sentähden ei se pitänytkään. Ennen pitkää joutuiwat nuot yksissä neuwoin laitetut wierasten warat Mikon oman suun=awaukseksi.
Mikon juowuksissa olo alkoi tulla yhä tiheämmäksi, ja Aina rupesi laihtumaan silmin nähtäwästi. Hän ei juuri usein puhunut miehellensä asiasta, mutta kaikista näkyi, että hänen sydämensä tuska oli kauhea. Joskus hän rukoilikin sydämensä pohjasta Mikkoa ajattelemaan sitä waaraa, johon hän oli itsensä ja waimonsa saattanut; mutta nuot rukoukset ja waroitukset haihtuiwat kuin ilmaan; ne eiwät pahentaneet, mutta eiwät parantaneetkaan asiaa.
Mikon juominen olikin sillä wälin tullut jo siihen määrään, ettei ollut hänellä juuri yhtään selwää päiwää. Mykkänä kantoi nyt Aina raskasta taakkaansa, sillä hän näki, ett'eiwät hänen rukouksensa ja pyyntinsä mitään auttaneet. Niin kauwan hän wielä kuitenkin oli toiwonut, kun eiwät muut ihmiset olleet nähneet Mikkoa juowuksissa; mutta kun se tuli jokapäiwäiseksi työksi, täytyihän silloin kaikkien ihmisten huomata tuo kauhea tila. Ainan oli nyt enään mahdoton sitä salata, jota hän ensi=alussa oli huolellisesti kokenut tehdä.
Mikko nyt itsekin huomasi, että kaikki tutut, semminkin entiset kotikyläläiset, rupesiwat häntä kammomaan; he katsahteliwat häneen wilkaisemalla ja salakähmäisesti; heidän lauseensa ja puheensa oliwat niin kummallisen umpikuljuisia ja kysywiä. Tätä heidän käytöstänsä hän kuitenkin waan kummasteli, arwellen mielessään: millä oikeudella ihmiset tuolla tawalla menettelewät näin oikeassa olewan kelpo= ja oppineen miehen kanssa kuin mitä hän muka oli.
Hän oli juomisen alottauut siwistyneellä tawalla, mutta pian oli se paisunut kaikkein siwistymättömämmäksi mitä ikinä on maailmassa nähty. Alkuun ei hän juonut kuin iltamilla, öillä ja paremmissa seuroissa ja parempia juotawia, nyt oli hän kerinnyt jo siihen määrään, että kelpasi yöllä ja päiwällä minkälaiset juotawat ja minkälaisessa paikassa hywänsä, tiellä tahi myös tien wieressä, ulkona tahi sisällä, pullon suulta taikka mistä astiasta tahansa. Saman se teki kunhan sai waan jostain ja jotain kiihtyneen himon tyydykkeeksi!
Tällä ajalla tuli isän ensimmäinen kirje asiasta. Mutta Mikko katsoi ylön nuot sydämmelliset waroitukset ja kirjoitti hänelle tuon meille jo tutun kopean wastauksen.
Mikkoa hirmuisesti harmitti se seikka, kun ihmiset oliwat isälle kielineet hänen päällensä; heidän syykseen koetti hän kääntää kaiken sen häwäistyksen ja nuhteen, jonka oli muka saanut isän wiimeisessä kirjeessä.
Noista kansalaisten soimauksista suuttuneena rupesi Mikko ajattelemaan, mistä löytäisi tosi=ystäwiä, ja olikin semmoisia mielestään löytäwinään juoma= ja synti=kumppaneistansa. He hänet ymmärtäwät, he käsittäwät siwistyneiden ihmisten oloja; ei Mikko tahtonutkaan enää semmoisilta ihmisiltä kunniaa, jotka eiwät mistään tietäneet, ja hän oikein iloitsi sydämessänsä oiwallisesta keksinnöstä! ja pian oli isän nuhdetten kautta wähän lewottomaksi tullut omatunto jälleen rauhoittunut.