Harmillisin seikka oli kuitenkin se, kun kirje joutui Ainan luettawaksi. Waimo-parka tuli nähtäwästi toiselle luonnolle sen kirjeen luettuaan. Wälin tuli hän hywin iloiseksi, jota ei ollut näkynyt moneen aikaan; mutta tuota iloa ei kestänyt kauwan, ennenkun hän taas jälleen waipui kahta kauheampaan suruun. Usko ja toiwo taisteliwat hänen sydämessään. Mikkoa taas waan harmitti se asia, kun Aina nyt sai uutta tukea tälle hänen mielestään joutawalle mielipiteelleen ja surulleen, koska hän tuosta kirjeestä näki muidenkin Mikosta ajattelewan samaa ja murhehtiwan samaa kuin hänkin oli tehnyt.
Kaikella uskalluksella kääntyi Mikko nyt juoma=towereiltansa kunniaa hakemaan. Tähän asti ei hän ollenkaan ollut tarkastanut heidän ystäwyytensä todellisuutta, sillä ei kertaakaan ollut hänen mieleensä tullut epäilystä heidän wilpittömästä mielenlaadustaan. Nyt oli hän menettänyt enimmän osan ihmisien ystäwyyden ja kunnioituksen; jälellä oli waan wähäinen joukko, ja niiden tuli olla tosi=ystäwiä, jos mieli oli saada jo osaksi rauhaton omatunto rauhoitetuksi.
Hän haki nyt tawallista useammin noiden oiwa=ystäwien seuraa kotona ja kylässä, ja naukkuja otettiin nyt tawallista tiheämmästi. He oliwatkin hywin kohteliaat ja tyrkyttiwät Mikolle tawallista enemmän wäkewiä juomia! Waan hänen omatuntonsa ei tahtonut rauhoittua sittenkään, sillä isän nuhtelewa, surkuttelewa ja sääliwä kirje oli aina waan mielessä, waikka kuinka halwalta se toisaalta tuntuikin. Usein tuli hän niin rauhattomaksi, että pyrki lähtemään kotiin kesken illan; mutta tuo eroamisen aikomuskos juomatowereita oikeen näytti harmittawan! Joukon miehissä he silloin kääreyiwät Mikon ympärille ja alkoiwat ikäänkuin yhdestä suusta estellä.
"Mihinkä nyt on niin kiire? Ennättäähän tuota nyt wähemmälläkin wauhdilla kotia. Istu nyt ja 'praataa' täällä meidän kanssamme, illan kuluksi! Lasit täyteen! kohta Perälä käypi niin noloksi, kuin olisi hän syönyt hapan=kaalia etikan kanssa", ja monta muuta semmoista lausuiwat he. Heidän ystäwyytensä näytti rajattomalta, ja tawallisesti saiwat he woiton, sillä Mikon tahto oli wielä kowin heikko ja woima wielä heikompi.—Hän jäi tawallisesti heidän seuraansa pitkittämään tuota synnillistä elämää ja joukon miehissä käännettiin rauhattoman omantunnon ääni uusilla—ryypyillä!
Joskus kyllä oli Mikko hawaitsewinaan juomakumppaleissaan iloa siitä, kun hän joutui juowuksiin. Silloin heidän wälilleen ilmestyi salaisia merkkejä, silmän iskuja ja kuiskaelemia; sen ajatuksen ei hän kuitenkaan antanut päästä waltaan niin oiwallisista ystäwistä.
Mutta eräänä kertana tuli Mikko niin juowuksiin, ett'ei woinut enää pystyssä pysyä! Hänet toimitettiin siis sänkyyn maata.—Hän tuli niin woimattomaksi, ettei woinut silmiänsäkään awata, waikka ymmärrys, taito ja kuulo oliwat kumminkin jäljellä. Ystäwät senwuoksi luuliwat hänen olewan siinä tilassa, ettei tietänyt mitään tästä maailmasta.
"Jopa Perälä on nyt taas saanut kylläkseen", sanoi silloin joku heistä pilkallisesti.
"Ei hän nyt enään tuumaa itkeä", säesti toinen.
"Eikä lähteä pois seurastamme; mielellään ja koreasti tyytyy hän jo olemaan kanssamme", lisäsi kolmas.
Mikko kuuli ja ymmärsi joka sanan, ja ne käwiwät kipeästi kuin puukon pistokset hänen sydämeensä.