"Minä en ole aikonut ryypätä enään koskaan".
"Mitä hittoja! kelpasipa se ennen".
"Jos kohtakin".
"No, no! Ei huolita niin tiukalle ottaakaan. Saatathan wanhan tuttawuutemme ja ystäwyytemme wuoksi maistaa minulle mieliksi; ei suinkaan se sinua mihinkään wie, enkä tarkoita sinulle mitään pahaa", sanoi wieras wähän makeammasti, yhä tarjoten Mikolle pulloansa.
Mikko otti pullon wastaan ja—ryyppäsi, nähtäwästi oikein aika=lotkauksen!
Yhä enemmän waaleni Aina, yhä enemmän synkistyiwät Juhon kaswot ja hänen otsansa pimeni nyt kokonaan.
"Kas niin, ystäwäni! wähällä aloitamme, mutta paljolla lopetamme, eikö niin?——toinen kerta ja paremmasti!" sanoi wieras, tarjoten toistamiseen Mikolle pulloansa.
Mutta ennenkun Mikko ennätti mitään wastata, otti Leena puheen wuoron. Hän astui wieraan tykö iloisen näköisenä ja sanoi: "ei Mikko ryyppää toista kertaa, ennenkuin annatte minun ensin pullostanne maistaa. Minkälainen wieras te olette, kun ette te ollenkaan tarjoo isännälle ja emännälle suun awausta? ja emännäthän aina ensiksi kunnioitetaan".
"Kas, te olette oikein kelpo emäntä; semmoisia ei usein tapaa. Minä olen hywäntahtoinen mies ja antaisin useinkin emännille sydämmen wahwistusta; mutta nuot akkaset owat enimmiten semmoisia riiwatuita. Waan tehän näytättekin olewan jotakin parempaa lähtöä.—Saaman pitää emännän ja isännänkin", sanoi wieras ja ojensi samassa pullon emännälle.
Samassa silmänräpäyksessä kun Leena sai tarjotun pullon käteensä, lensi pullo rommeineen päiwineen muurin kylkeen ja meni tuhansiksi pirstoiksi.—Aina säpsähti, mutta Juhon suun sopeissa huomattiin hieman hymyilyn wäreitä.