"Mikä sitten? sano se minulle!"
"Minä näin, ettei Mikko olisi jaksanut kestää kiusauksessa", sanoi Aina hiljaa.
"Senhän minäkin näin ja siltipä minä teinkin tuon kepposen, kun huomasin, ett'ei enään muu keino auttanut".
"Jos nytkin olisimme olleet entisellä asemallamme, niin olisi asia aiwan uusi. Ja siellä olisi ollut jo satoja muita kiusauksia, joiden tähden ei olisi missään tapauksessa woinut tulla Mikolle näin pitkää selwää wäliä".
"Mutta kumminkin on näin pitkä wäli jo ollut ja aina pitemmäksi se tulee, sillä tuo yritys ei ensinkään onnistunut, eikä koskaan tule meillä onnistumaan. Sitä wastenhan me olemme asemamme juuri näin asettaneetkin, että meitä olisi useampi tuota pahaa wastaan=torjumaan, ja me woitamme, se on warma toiwoni", sanoi Leena.
"Te olette aina niin hywä!" sanoi Aina ja kawahti anoppinsa kaulaan.
Juho ja Mikko tuliwat nyt myös samaan kamariin, ja edellinen wirkkoi:
"Wäärinpäin teet, Mikko, parannusta; sinulla on wäärät aseet, wihollista wastaan ei woi seisoa. Omilla woimillasi koet tehdä itseäsi hywäksi, mutta hengen woimat owat lihaa ja werta wäkewämmät, olkoonpa se sitten hywä tai paha henki, ja sentähden horjut sinä taistellessasi. Olet unhottanut rukoilla woimaa Jumalalta, joka yksin woipi tehdä ihmisen wahwaksi seisomaan syntisiä himojansa wastaan. Niin kauwan kun olet wieras Hänelle, niin kauwan owat turhat kaikki ponnistuksesi".
Mikko ei wastannut mitään, mutta sywästi lienee hänen isänsä puhe waikuttanut, sillä hän wäliin punastui, wäliin waaleni.
Tuon tapauksen jälkeen käwi Perälän perhe=elämä entiselleen, eikä mitään erinomaista tapahtunut.