"Kyl-kyllä—kylläpähän täs-sä on, wie-ras tus-ka, tie-tä-mis-tä", tapaili mummo sanomaan, ja hän oli niin lääpästyksissä, ett'ei ollut saada henkeään edes eikä takaisin. Hänen kaswonsa oliwat märkänä niihin alati tuiskuawasta lumesta; sillä waikka wanhakin, oli hänen ruumiissaan siksi wielä lämpöä, että siinä lumi suli. Mutta alituinen kylmän wirmanteen kanssa tulewa lumi oli jo liiaksi koetellut mummon ruumiin lämpöä, silti oliwat hänen kaswojensa jäntereet niin kohmettuneet, ett'eiwät ne woineet totella hänen tahtoaan sanoja tehdessä. Sentähden tuo puhe käwi kankeasti, melkeinpä ymmärtämättömästi. Mummon silmäripset oliwat jäätyneet niin kiinni, ett'ei hän niillä juuri paljon nähnyt ja hiwussuortuwiin oli hyytynyt lunta ja jäätä niin paljo kuin niissä woi pysyä, sillä mummon ryysyjen alta waluwa hiki oli walmistanut tuoreen ja mukawan pysäyspaikan lumelle niihin. Samasta syystä oliwat hänen waateryysynsäkin jäätyneet yhdeksi tönkäksi, niin että ne seisoiwat suorana kuin tyhjä tynnyri ja mummon liikkuessa kopisiwat kuin rumpu.
"Tulkaa, mummo, rekeen!" sanoin minä hänelle.
"Enhän minä miten näin pahalla kelillä, kyllä minä tämän jaksan", sanoi hän ja näytti oikein kauhistuwan kehoitustani.
"Te ette jaksa katkaista tätä taiwalta, tulkaa waan rekeen!" sanoin taas.
"Woi, woi! Kyllä siinäkin on, jos otatte tämän konttini ja wiette sen kylään", esteli mummo.
"Me emme saa jättää teitä tänne kuolemaan. Tawallinen ihmiswelwollisuuskin welwoittaa jo meidät auttamaan teitä näin tukalassa ja hirmuisessa tilassa. Jos tälle taipaleelle kuolisitte, millä rauhoittaisimme silloin soimaawan omantuntomme, kun emme auttaneet teitä, waikka olisimme woineet. Älkää nyt tuhlatko aikaa estelemisillänne waan tulkaa rekeen!" kehoitin häntä uudestaan.
"Kyllä minä täällä kannaksillakin tulen aikaan", sanoi mummo ja hapuili samassa reen perästä kiinni.
"Antakaahan konttinne tänne rekeen; liika työhän kontin seljässänne pitäminen on kannaksilla seisoessanne", sanoin tuolle wähän waatiwalle ihmiselle.
Mummo totteli. Hän riisui seljästään kontin, jonka sijoitimme reen keulalle; sitten lähdimme wuowaamaan eteenpäin ja mummo seisoi kannaksilla.
Meillä oli waan pienoinen ajoreki ja kun se sai mummon takapainokseen, rupesi se keikkumaan aiwan pystyssä, paljon lumen tähden.