Kalunkirjoituksen jälkeen tuli perinnön jako eteen. Silloin meni lautamies hitaasti ja varovasti kaapillensa ja otti sieltä joukon papereita, joita hän selaili ja käänteli hitaasti, melkeinpä niinkuin hän olisi jotakin peljännyt. Vihdoin hän otti niistä pari paperia ja toi ne nimismiehelle, mutta niitä tuodessa vapisivat hänen huulensa ja hiki juoksi hänen otsaltansa. Nimismies silmäili papereita ja hän näytti menevän kummiinsa.

"Tässä on lopulliset kuitit molemmilta vainajan tyttäriltä ja vävyiltä, että he ovat kaiken perintönsä saaneet ja ett'eivät he enään mitään kaipaa", sanoi nimismies vihdoin.

Nyt tuli tytärten ja vävyjen vuoro hämmästyä.

"Kuitit! Me emme ole mitään saaneet, emmekä minkäänlaista kuittia koskaan antaneet", huusivat tytöt ja vävyt yhteen ääneen.

"Mutta semmoiset ovat tässä kuitenkin olemassa", sanoi nimismies.

"Ne ovat väärät kuitit, me emme ole niitä antaneet; minkälainen on niiden sisältö?" hätäilivät hämmästyneet perinnön odottajat.

"Meidän rakas isämme on katsonut hyväksi jo eläissään meille maksaa rakkaan ja aina muistossamme pysyvän äiti-vainajamme ja omasta perinnöstään, kolmetuhatta ruplaa kummalleki erittäin, jotka rahat olemme paikalla käteemme saaneet ja joista rakkaalle isällemme lopullisen ja täydellisen kuitin annamme, niin ett'ei meillä ole hänen kuolemansakaan jälkeen mitään kaipaamista, joka vakuutetaan …llä 7 päivä Huhtikuussa 18..", luki nimismies.

"Onko siellä meidän nimemme ja puumerkkimme?" kysyivät asianomaiset hädissään.

"Kaikki täydellisesti, sekä tytärten että vävyjen nimet ja puumerkit", selitti nimismies.

"Kuka on ollut kirjoittajana? hän saa katkerasti vastata väärästä työstään", utelivat asianomaiset yhä.