"Hym!" nurmahti silloin ukko ja meni surumielin pois.
Kun Issu oli jo aikamies, tuli hän taas eräänä kertana päissään kotiin.
"Kattilat ja sangat ja itse pata — p-le-kin", kirkasi hän heti tupaan tullessaan ja töytäsi ukkoa, jonka seurauksesta ukko rymähti kumoon.
"Ole hyvä ihminen siivolla!" sanoi ukko ja kömpi ylös.
"Nauskis, sanoi keppi, kun kävi pojan housuille", sanoi Issu ja samassa hän lyödä läimäytti kasvoille juuri ylös päässyttä vanhusta. Vanha mies ei voinut kestää tuota nuoren miehen viinasta raivostunutta iskua; hän horjahtui — ei hän kaatui kuin ranka kumoon, silmä kävi tuolin nurkkaan ja nyt oli ukolta mennyt — silmä. Kauhea haava tuli myös hänen kulmaansa, josta veri rupesi virtana vuotamaan. Vanhus pyörtyi saadun kovan kolahduksen vuoksi ja Issun vanhemmat itkivät nyt suden kolloa, mutta nuot kyyneleet olivat krokotiilin kyyneliä, sillä pojan työt olivat hedelmiä heidän omasta varhaisesta ja ainaisesta kylvöstänsä. Issu ei ollut kaikesta tuosta millänsäkään; hän hyppeli, noitui ja maikkasi vaan ja sanoi: "hei! tässä poika on, tämä ei pelkää, vaikka tulisi viisi; tässä oikein kruunun ja Viaporin korea on".
Vihdoin saatiin vanhus virkoamaan ja hänen haavansa sidotuksi muiden ihmisien avulla, mutta kauan sai vanhus kärsiä kauheita tuskia haavansa ja silmänsä tähden. Usein ukko-rukka itki tuskissaan ja sanoi: "voi, voi! nythän se on silmä minulta mennyt; lieneekö sekin heidän mielestänsä tapahtunut liiaksi hiljaa".
Noin varttuivat Vanhanviran sisarten pojat heille lapsuudesta pitäen opetetussa elämän kaavassa aina uljaammiksi, ja pian olivat he paikkakunnassa kaiken pahuuden, ilkeyden, jumalattomuuden, saastaisuuden ja riettauden esikuvina.
Parin vuoden perästä tuon surullisen tapauksen jälkeen, jolloin ukko menetti silmänsä, oli Issu joutunut jo niin korkeaan määrään, että hän seisoi kaakin vieressä rautakaulassa, sovittamassa oikeuden antamaa tuomiotansa kalliin hevosen varkaudesta, ja sen kärsittyään annettiin hänelle samassa kaakissa neljäkymmentä paria raippoja selkään. Tuo tapahtui samoina aikoina kuin Kanniaisen Jussikin seisoi samankaltaisen rangaistuksen, niinkuin ennestään jo tiedämme. — No niin. Olivathan nuot nepaimet käyneet yhtäläistä koulua, ja yhtäläiset olivat heidän käsitys-voimansa omaamaan koulunsa opetuksia, sen selvästi todistaa sekä Issun että Jussin ensimäinen tutkinto tuon koulun opista, jonka he kumpikin niin loistavasti ja niin suurilla tahi korkeilla arvolauseilla, melkein yksin ajoin suorittivat; siis kumpikaan heistä ei ollut toistansa korkeampi, vähempi tahi suurempi.
Nepaimet alkoivat tulla nyt oikein oiva-mestareiksi. Heillä oli jo muitakin seurakumppaneita ja oppilaisia, ei vaan omat nepaimensa ja koulumestarein oppi rupesi juurtumaan muidenkin paikkakunnan nuorukaisten sydämiin. Hedelmät rupesivat aivan pian näkymään tuosta uudesta ja vapaasta opista, joka alkuaan oli perustettu hellään ja varaamattomaan lasten kasvatukseen heidän rikkoessaankin, ja suvun kunnian ylläpitämiseen. Juoppous, irstaisuus, haureus, tappelukset, puukottamiset, murhat ja varkaudet alkoivat pitäjäässä tulla nyt niin yleisiksi ja jokapäiväisiksi, että se paikkakunta ennen pitkää tuli kaikkien oikeain ihmisten kauhuksi ja kammoksi ja pahuudestaan mainioiksi koko maassamme. Kaikilla roistoilla olikin nyt hyvät turvapaikat Kauniaisen Jussin ja hänen täteinsä poikien tykönä, sillä he olivat ottaneet kotonansa semmoisen ylivallan, ett'eivät heidän vanhempansa tohtineet heille puhua mitään, vaikka nyt jo olisivat sitä tahtoneet tehdä, sillä he itsekin jo huomasivat lapsiensa olevan väärällä tiellä, olevan semmoisia, jommoisia eivät he heidän olisi suoneet olevan, olevan ihmiskunnan ja itsensä pahennuksena ja kauhuna; mutta vitsa ei ollut enään väännettävissä.
Läheltä ja kaukaa tulvaili nyt kaikenkaltaisia epärehellisiä ihmisiä paikkakuntaan, nepainten hyvän suojeluksen vuoksi ja niiden kautta paikkakuntaan tullut väen lisäys ei suinkaan parantanut sen asukasten sisällistä tilaa.