Ne taas, joilla oli halua totuutta esiin tuomaan ja puolustamaan, olivat alituisessa hengen vaarassa. Sentähden eivät he tahtoneet heitä ilmi antaa, sillä roistot vainosivat kaikkialla ja kaikilla keinoin niitä, jotka heitä jollakin tavoin hätyyttivät ja oikeuteen saattivat. Siitä seurasi aivan helposti se, ett'eivät vahingon kärsineet uskaltaneet ilmi antaa noiden roistojen tekoja ja ilkitöitä. Ja oikeat ihmisetpä ne olivatkin juuri noiden läpi turmeltuneiden roistojen tähtäämisien ja koston alaisina, kun eivät he yhtyneet heidän jumalattomiin vehkeisiinsä ja julmuuksiinsa ja vieläpä väliin kokivat heitä saattaa rangaistuksen alaisiksikin; toisilleen nuot veinarit antoivat kyllä kelpo rauhan, sillä "vaivainen lintuhan se on, joka pesänsä sotkee".
Mainittakoon muutamia esimerkkejä noiden oikeuden hylkääjien koston tuumista.
Kanniaisen Jussi rupesi kosimaan erään varakkaan talon ainoaa, kaunista ja siveää tytärtä. Kaunis oli kosiakin Jumalan luoman puolesta, kylän uljain ja komein poika, mutta hänen kunniansa oli silloin jo tahraantunut. Häpeällisesti oli hän käyttänyt itsensä senkin jälkeen, eikä se suinkaan pyyhkinyt pois hänen entistä tahraansa. Kaikki nuot tekivät yhteensä sen, ett'ei Jussin kauneuskaan vaikuttanut tytön mielessä mitään, joka niin monen neidin on sokeaksi ja onnettomaksi saattanut, ja tuon vaikuttamattomuuden seuraukset olivat semmoiset, että tyttö antoi Jussille oikein komeat rukkaset. Jussi ei pitänyt tuota totenakaan ja piiritti yhä vaan tyttöä. Kun tyttö ei päässyt hänestä muutoin erillensä, ilmoitti hän asian isällensä, joka oli tunnettu kylän vahvimmaksi mieheksi. Tytön isä piti suorana hävyttömyytenä tuommoisen miehen kosimista ja antoi Jussi-raiskalle semmoisen kyydin, ett'ei hän ollut äskeen mokomampaa saanut. Tuo oli Jussin mielestä anteeksi antamaton loukkaus niin hyvää miestä kohtaan kuin hän muka mielestänsä oli. Pitkiä aikoja ei kulunut tuon tapauksen jälkeen, kun kositun neidin kotoa paloi iso luuva rakennus eloineen päivineen. Jonkun ajan takaa leikattiin usealta saman talon raavaalta kaulat poikki navetassa. — Eikö tuo ollut hirveää? Selvään nyt jo arvattiin, että entinen armas sulhanen, kumppaniensa kanssa, oli nuot turmat tehnyt. Nyt ei talossa enään tohdittu muutoin elää ja olla, kuin täytyi laittaa useita miehiä vahtiin, jotka yökaudet kiertelivät taloa, varustettuina aseilla. Vahdeilla oli muun muassa pyssyt, joilla he tavan takaa ampua paukuttelivat, ikäänkuin antaaksensa ilkiöille tietää, ett'ei sinne ollut hyvä tulla.
Kauan aikaa oltiin talossa noin varusalla, mutta mitään erinomaisempaa ei näkynyt eikä kuulunut: tuntuipa siltä kuin tuo koko vahtiminen olisi ollut aivan turhaa työtä ja sen ajatuksen takia rupesivat vahdit veltostumaan. Eräs heistä ei kuitenkaan antanut ennakkoluulojen itseänsä pettää, sillä hän tunsi perinpohjin ilkiöiden kavaluuden; hän vahtasi vaan silloinkin, kun toiset vahdit veltostuivat ja pötkivät levolle.
Eräänä myrskyisenä, pimeänä yönä istui tuo valpas vahti tuvan akkunan luona pöydänpäässä ja tirkisteli sekä kuunteli, näkyisikö ja kuuluisiko ulkoa mitään epäselvää; toiset vahdit olivat silloinkin panneet maata ja vetelivät hartaasti tuota kaikilta niin haluttua unta. Myrsky pauhasi ulkona ja synnytti monenlaisia epäselviä ääniä ja kolahduksia, mutta noiden seasta oli valpas vahti kuulevinaan jonkun lyhyen väliajan takaa jotakin säännöllistä karnutusta. Tuota piti hän jonakin epäluulon alaisena, jonkatähden hän hiipi hiljaa porstuaan, avasi varovasti porstuan oven raolleen ja tirkisteli ja kuunteli siitä. Tuon tarkastelun kautta tuli hän huomaamaan, että tallin lukkoa sahattiin irti, sillä kaikki huoneet täytyi pitää lukossa näinä vaarallisina aikoina, jos mieli oli jotakin saada säilytetyksi. Heti tuon huomattuansa, kiirehti vahti tupaan ja herätti hiljaisesti toiset nukkuvat vahdit. Kun he toipuivat, selitti vaaran keksinyt hätäpikaa heille, mitä hän luuli olevan tekeillä. He varustausivat heti ja hiipivät hiljaa porstuaan; isännälle myös annettiin sana hiljaisuudessa ja hän myös tuli porstuaan. Isännän kehoituksesta päätettiin olla niin kauan hiljaa kuin he pääsisivät talliin; sieltä olisi heitä muka helppo kiinni ottaa. Helposti kuulivat he nyt, kuinka soukan puukko-sahan karskahdukset hitaasti, mutta varmasti jouduttivat lukon irtaumista. Jo irtausikin se, ovi aukeni narahtain, ja selvään kuultiin, että useampia miehiä luiskahti talliin. Mutta samassa tuokiossa törmäsivät vahdit tallin ovelle, isäntä edellä.
"Ahas, junkkarit! Satuittepa", sanoi isäntä, tormaten talliin ja pimeän päässä tarttuen kauluksiin kiinni ensimäistä miestä, joka hänen käsiinsä sattui; toiset olivat aseilla varustettuina jääneet ovea vartioimaan.
Samassa tuokiossa välähti puukko yön tuiki heikossa valossa, ja isännän miestä pitävä käsivarsi oli samassa silmänräpäyksessä luuta myöden — poikki. Silloin töyttäsi tallista kolme miestä ovea kohden; ovella seisovat vahdit horjahtuivat oven reijältä, sillä eivät he osanneet aavistaa niin voimakasta ja äkkinäistä hyökkäystä ja noiden vahtien lävitse syöksähtivät ilkiöt päätänsä myöden kartanolle.
Se, jota isäntä kiinni piteli, oli viimeinen, joka ulos tormasi ja hänelle ennätti eräs ovella seisova vahti antaa kirvespohjalla lanteille oikein aika kolahduksen. Tuon saatuaan hän vauhtinsa turvissa vielä mennä hyökkäsi kappaleen matkaa kartanolle, mutta sitten hän kaatui eikä päässyt paikalta pökähtämään. Toiset veijarit näkivät paikalla, mitenkä heidän toverinsa kävi; he juoksivat kiireesti kova-onnisen kumppaninsa luo, kaappasivat hänet syliinsä ja veivät kiireesti nurkan takana odottavan hevosensa rekeen; sitten lähtivät he täyttä vauhtia ajaa karistamaan, ja niin he veivät vamman saaneen toverinsa kiireesti pois, ennenkuin hän ennätettiin kiinni saada.
Ilkiöt eivät ennättäneet hevosille tehdä väkivaltaa, joka heillä tarkoituksena oli, mutta eivät vahditkaan voineet heitä kiinni saada, niinkuin toivottu oli. Mutta saatiinpa kuitenkin tietoon, eräs noista ilkiöistä, sillä talon tyttären onnistumaton kosia — Kanniaisen Jussi — makasi monta viikkoa kirvespohjasta lanteillensa saatua kolahdusta.
Isännän käsi parani terveeksi lääkärin hoidolla ja hän laitti kaksinkertaiset vahdit taloonsa ja vahtimista käytettiin nyt suuremmalla valppaudella kuin tähän asti, jonkatähden eivät roistot uskaltaneet enään hätyyttää sitä taloa.