"Sakottakaa jos vaan voitte."
"Miks'emme voi?"
"Eipä ole vieraita miehiä."
"Mitäs minä ja tuo poika olemme?"
"Tekö vieraita miehiä! Maankulkiamia roistoja, joita ei kukaan tunne paremmin kuin Jerusalemin suutaria."
"Mistä sinä tiedät, että me juuri niin roistoja olemme?"
"Mitäs ne muuta ovat tuntemattomat kulkiat?"
"Se ei ole mikään roiston merkki, sillä kulkea täytyy rehellisenkin ihmisen. Marsi vaan tiehesi, minä en lähde, ennenkun sen olet tehnyt, sillä minä en jätä naapuriasi turvatta", sanoin hänelle.
Vihdoin lähti tuo kostoa pyytävä mies pois vihapäissään, katsellen väliin jälkeensä vihaisesti ja uhkaavasti.
Kun hän oli mennyt, rupesi tuo vääryyttä kärsivä mies pyytämään, että lähtisimme hänen kotiinsa, jotta hän saisi jotenkin palkita muka tehdyn hyvyytemme häntä kohtaan; mutta kun kulkumme oli aina eteenpäin, emme suostuneet tuohon tarjoukseen, vaan lähdimme ajelemaan eteenpäin, sanottuamme hänelle ensin nimemme ja asuinpaikkamme, jos hän muka meitä vasta maailmassa tarvitseisi, ja niin mies lähti kotiansa ja me ajelemaan.