"Siksi ett'ei hän näe vielä ollenkaan, vaikka hänellä on suuret silmät päässä kuin suitsirenkaat".
"Sehän siinä onkin näen mä".
"Noilla suurilla luonnollisilla silmillänsä hän ei näe muuta kuin itsessään oikeaa ja lähimäisessään väärää, vaikka kuinkakin hänen omat työnsä olisivat vääriä ja pahoja. Niinkuin lienet huomannut, on Jumala antanut hänelle vahvat ruumiin voimat; se on hänen korkein lakinsa, jolla hän luulee voivansa ylitse käydä maailmallisen lain ja jolla hän luulee voivansa sortaa lähimmäisensä oikeudet; Jumalan lakia ei hänellä ole ollenkaan, sillä hän on himonsa orjana kuolettanut sen lain, jonka Jumala jo kirjoitti luomisessa ihmisen sydämeen ja sentähden ei hänellä ole enään kymmenen käskyn lakiakaan".
Noin haastellen olimme hiljaisesti kulkien menneet hyvän matkan eteenpäin. Nyt juuri tuli kaksi miestä tiellä vastakkain.
"Hyvää päivää, naapuri!" sanoi toinen tullut, "olipa hyvä kun ma teidät tapasin. Raja-ojamme peltovainiolla on aivan ummessa; se olisi aikoja sitten ollut aukaistava, vaan olen vartonut teidän joutoanne; milloin ryhdymme työhön?"
Taaskin seisotimme hevosemme, kuunnellaksemme heitä.
"Minä en rupea luomaan sinun ojiasi; kun et luo niitä, niin ole luomatta", sanoi tuo puhuteltu.
Vieno puna nousi ensi puhujan kasvoille. Se oli vihastumisen puna tuon hävittömän vastauksen tähden, mutta hän näkyi olevan luontonsa herra, sillä pian katosi tuo vihastumisen puna hänen kasvoistansa ja hän sanoi tyynesti:
"Onhan oja yhtä hyvin teidän kuin meidänkin, sillä peltomme on aivan rajatusten".
"Oli mitä oli, mutta minä en kaiva sitä ojaa kyynärääkään", sanoi toinen itsepintaisesti.