»Niin ovat — niin tekivät.»
»Tottahan kostatte heille oikein oikeasta kädestä?»
»Kostan — kovasti kostan.»
»Ja mitenkä?»
»En minä sentähden viitsi heille sen pahempaa tehdä, mutta minä laitan niin, että he kaikin joutuvat kärryin päälle ja pääsevät kruunun leipää syömään.»
»Tämänkö asian vuoksi?»
»Ei, mutta minä laitan niin, että kyllä he asiaa saavat ja paljon pahempaa kuin tämä onkaan — niin teen», sanoi velho ikäänkuin peläten, että ihmiset jo käsittävät, ettei hän oikeastaan kykene mitään tekemään.
Tuon tapauksen perästä kadotti velho paljon arvoansa niillä tienoilla, mutta kun hänellä oli laaja piiri, oli hänellä kuitenkin vielä viljalta työtä ja hän koetti kaikin tavoin korvata tuota harmillista tappiotaan.
Aivan pian levisi tieto tuosta kolttosesta meidänkin pitäjääseen. Minä luulin olevan sopivan ajan ruveta tälläkin suunnalla hänen tenho-arvoaan alentamaan, riisuakseni siten taikauskoa pois kansasta. Rupesin siis julkisesti puhumaan pilkallisesti noidasta, samalla osoittaen, kuinka turhanpäiväistä ja alentavaa on uskoa tuommoisen ilkiön uskottelemisia ja viettelemisiä. Pian olivat nuot vastustustuumani velhon korvilla ja uhkauksia alkoi kuulua.
Sattuipa kerran niin, että eräässä talossa oli maahanpanijais-pidot, joihin minut käskettiin, ja velho oli myöskin siellä. Heti taloon tultuani huomasin, etteivät velhon asiat olleet oikeassa. Hän pyöri syrjittäin minuun, ja viskasi minulle tavasta jonkun umpikuljuisen, pistelijään sanan. Niitä en kuitenkaan ollut ollenkaan huomaavinani. Puolisen jälkeen puhkesi hän julkisesti minua uhkaamaan.