»Mitä se on, jota hän saattaa tehdä?»
»Pahaa.»
»No tehköön sitä sitten niin paljon kuin haluttaa, kyllä hän siitä saapi palkkansa», sanoin niin lujasti, että kaikki sen kuulivat.
»Ovat nuot hyvät kylänmiehet ennen olleet tarpeeseen», uhkaili velho.
»Ne ovat kyllä tarpeellisia, mutta minä en rupea itselleni hankkimaan huonoja kylänmiehiä. — Te ja teidänlaisenne olette suuria pettureita ja konnia», sanoin kiivaudessani.
»Moni on ennenkin katunut suurta suutansa, mutta liiaksi myöhään», uhkasi velho, päätänsä vääntäen.
»Tuommoinen mies uhkaa, joka naapuripitäjään kirkonmäeltä on juuri hiljakkoin niin kunniallisen kyydin saanut! Koska nyt selvästi huomaan, mikä teillä on tarkoituksena, nimittäin se, että hyväksyisin teidän pimeyden-työnne ja antaisin rauhassa teidän niitä harjoittaa, — niin sanon suoraan, ettei siitä tule mitään; päinvastoin koetan joka tilaisuudessa tyhjäksi tehdä teidän vehkeitänne. Ja kostaaksenne uppiniskaisuuttani, saatte koota avuksenne koko maailman noidat tenhomaan minua, omaisiani ja karjaani, miten vaan parhaiten taidatte», sanoin vastapainoksi hänen ankaralle uhkauksellensa.
Tuo oli velholle kova papu purra, sillä hän ei ollut vielä koskaan ennen semmoista vastustusta kuullut. Hän puitti heittimiinsä kiireenkynnessä eikä palannut enään koko pitoihin.
Minä luulin tuolla iskulla riisuneeni likiseudun kansalaisiltani kaiken taikauskon, mutta erehdyinpä suuresti. Silmäsin pitovieraihin; he olivat synkän ja pelokkaan näköisiä. Eräs heistä hiipi hiljaa minun luokseni ja hyvin varovasti antoi tietää, mikä hirmuinen vaara minulla oli tarjona; ja olen varma, että hän oli yleisen mielipiteen tulkki.
Kului joku aika, eikä minulle ollut tullut huita haita. Kun he sen huomasivat, alkoi ihmisiä tulvata minun tyköni kysymään neuvoani. Minkä eläimillä ei ollut menestystä; millä oli »reväisin» parannettavana; minkä päähän ja pohkioihin olivat madot pakkauneet; millä oli madonpano, kuta painoi painajainen, mitä vaivasi kirkon, metsän tai vedenväki, kenenkä päälle oli käärmeet nostettu; millä oli pistokset, kulia muut pahat pulmat ja tartunnaiset, ja senkin seitsemät vammat, vastukset ja kohtaukset. Nämä kaikki olisi minun pitänyt tenhomalla parantaa. Nytpä minulle urakka! Jos kuinkakin olisin kokenut heille sanoa, etten minä ole mikään velho enkä tahdo heitä ruveta pettämään, niin eivät he sitä uskoneet. He sanoivat vaan: »Ette te olisi tuolle toiselle siellä pidoissa uskaltanut niin tehdä ja sanoa, jos ette tietäisi enemmän kuin leipänne palasen.»