»Tekö täällä, vai pettävätkö silmäni?» sanoin hänelle hämmästyksissäni.
»Olenpa kun olenkin, aivan ihka elävänä, ihan teidän silmäinne edessä», sanoi Laarila ja tuli minua tervehtimään.
»No mitä teille kuuluu?»
»Eipä muuta, vaan epävakainen on onnen ratas — tuota.»
»Ettekö ole saanut mitään edullista paikkaa?»
»Eipä sitä ole tullut; kaikki ovat minua vastaan — tuota.»
»Se on kyllä surullista.»
»Niin se on. He eivät tunne minua, eikä minun kykyäni; minä onneton olen ennen-aikaani syntynyt maailmaan», selitti hän puolitukahtuneella äänellä.
»Milloin olette tullut tänne?» kysyin häneltä, saadakseni keskustelun kääntymään pois tuolta ikävältä tolalta.
»Eilen, koko perheeni kanssa.»