»Kenen tuota?»
»Se on minun — — —», sanoi hän nähtävästi hämillään. »Minä olen siitä matkallani vähän maistanut, tuota.»
Minä en puhunut mitään siihen.
»Mitä te olette kulkemassa?» kysyin häneltä mennessämme.
»Minä olen oluttehtaan asioilla. Olen ollut jo varalta ostelemassa jyviä tehtaan tarpeeksi, kun ne tulevat niin hyviä; nyt niitä saapi helpoimmalla, maksamalla vähän edeltä käsin käsirahoja», selitti hän oikein liikemiehen tavoin.
»Kuinka te niin hurjasti ajoitte, että selvänä seurauksena oli tuommoinen onnettomuus?» kysyin häneltä taaskin.
»Tuo hevonen riivattu on semmoinen piltomus — tuota.»
»Minusta tuntuu, ettei hevosessa ole niinkään paljon syytä onnettomuuteenne.»
»Kuinkas sitten sen selitätte — tuota?»
»Minä huomasin sivuitseni ajaessanne, että te itse pakotitte ja peljätitte virman hevosenne semmoiseen raivoisaan kulkuun, koettamatta vähääkään hillitä sitä; luulen vian olevan jossain muualla.»