»Mutta ajoneuvot teillä on huonot.»
»Eipä kärryt ole niinkään huonot, joka kuitenkin on pääasia hevosen jälkeen.»
»Niin, mutta valjaat ja suitset?»
»Minä en ole koskaan huonojen valjaiden vuoksi taipaleelle jäänyt, enkä katovuotta saanut, sillä jos joku paikka pettää, suopi metsä pian jatkoa ja parannusta eikä niitä vilu pane koskaan. Ettei mitään erinomaista viivykkiä tulisi vahingon sattuessa, pidän aina varalta mukanani näitä», selitti ukko ja vetäsi samassa povestansa sieviä, nuorteita, väännetyitä vitsoja, jotka olivat käärittynä pienelle kerälle.
Minä jouduin vähän hämille ja äänettömäksi.
»Minä olen tyhjästä alkanut, täytyy olla säästäväinen, kyllä aina on aikaa hauskoin elää», alotti taasen ukko.
»Mutta kuinka, herran tähden, te voitte hevosenne hillitä tuommoisilla ohjaksilla?» kysyin häneltä.
»Niinkö tekin luulette, että voipa hevonen voidaan hillitä ohjasten lujuudella? Jos ei siinä muuta ole, niin niiden vuoksi kyllä hevonen menee vaikka päin seinää. Hevonen pitää varsasta pitäin taivuttaa tottelemaan ihmisen tahtoa, ja sen saapi aikaan pelkällä hyvyydellä ja silloin sen voipi ohjata vaikka tappuralangalla; ruoska se on, joka tekee äksyjä hevosia», selitti ukko.
Samassa lähti hän ajaa kaaristamaan niin paljon kuin hevonen eteensä pääsi, ja pääsikin se, sillä hevosella oli mainiot kulun lahjat. Hän ajoi nelistä, ravia, juoksua, käänteli sitä oikeaan ja vasempaan, käski ja pysäytti sitä aivan oman tahtonsa mukaan niinkuin pientä karitsaa, ja kaikkea tuota teki hän enemmän suullisella kehotuksella kuin noilla hametten paltoista tehdyillä ohjaksilla. Minua oikein ihmetytti tuo ajaminen ja tuntuipa siltä, kuin hän olisi voinut kilpailla ajamisen taidossa vanhojen kreikkalaisten kanssa Olympian kilpaleikeissä.
»Noin minä hevosiani ajan», sanoi hän ajamasta lakattuaan, ikäänkuin vähän kerskaten.