»Onko teillä muitakin hevosia?» kysyin kummastuksissani.
»Eihän tämä toki ole ainoa», vastasi ukko umpimielisesti.
Juuri nyt rupesi edestäpäin näkymään eräs puhtokunta.
»Onko teillä kuinka kiire?» kysyi hän tovin vaiti oltuansa.
»No eipä mitään hengen kiirettä; minkätähden sitä kysytte?»
»Niin, ajattelin vaan, että jos ei teillä kovin kiirettä olisi, käytäisiin meillä vähän hevosta puhalluttamassa», arveli ukko vähän arasti.
»Käydään vaan, ei minulla mitään erinomaista hoppua ole. Onko talonne liki tietä?» sanoin minä.
»Tuossa juuri.»
Puhtokunta olikin aivan likellä tietä. Siinä oli useita taloja yhdessä rypäässä ja rypään keskeltä näkyi iso, maalattu, iso-akkunainen pytinki. Toiset asuinhuoneet olivat mataloita ja maalaamattomia, jonka vuoksi tuo korkea ja iso pytinki näkyä kollotti toisien yli kuin joku linna autioksi palaneella saarella. Puhtokuntaa lähetessämme minua oikein pelotti, että kun ei vaan tuo uljaan näköinen pytinki liene kyytimieheni koti.
Nyt juuri tultiin puhtokunnan kohdalle, ja ukko käänsi sinne. Tie kulki aivan tuon komean talon pihan lävitse ja oikein henkeäni helpoitti, kun ma huomasin, että ukko ajaa sen sivu toisiin takimmaisiin taloihin, pysäyttäen hevosensa erään siellä olevan talon pihalle. Hän pani heiniä hevoselleen ja kehotti minua menemään huoneeseen.