Kun Hanno tuli kestikievariin, oltiin siellä ylhäällä, sillä valkea näkyi akkunoista; se antoi Hannolle toivoa asiansa menestymisestä. Kun hän astui huoneeseen, oli siellä useita matkustavaisia ja Kivisen Heikki myös, hyvästi pöhnässä ja avopäin.
»Sinä jätit siltarahan maksamatta», sanoi Hanno rohkeasti astuen samassa hänen eteensä.
»Se on valkeaakin valkeampi valhe», sanoi Heikki ylpeästi.
»Mistäpäin nämät muut matkustajat kulkevat?» kysyi Hanno, kääntyen heihin päin.
»Etelästä», oli heidän kaikkien yhteinen vastauksensa.
»Sinä siis tulit pohjoisesta», sanoi Hanno Kivisen Heikille ja katsoi kiinteästi häntä silmiin.
»En ikänä — kyllä ikänä, mutta nyt en minä tullut sieltä», änkytti
Heikki.
»Sieltä tulit ja teit vielä päälliseksi sen ilkityön, että kun tunsit salvan saaduksi auki, töytäsit sillä turvattoman naisen kumoon, katsomatta sitä kuoliko hän vai jäi eloon», kiilasi Hanno.
»Mitä sinä olet tänne tullut valehtelemaan tuommoisia kunniallisten ihmisten päähän.»
»Ja kun huomasit, ettei kumoonheitetystä, pökertyneestä vaimosta ollut mitään pelkoa, hyppäsit rattaille ja lähdit ajamaan minkä voit.»