Tuota tieteilemistäni tein oven suussa seisoen, sillä en uskaltanut paikalta hievahtaa. Siitä aivan helposti seurasi se, etten sinne asti nähnyt mitään nimikirjoituksia, joita kyllä olisin osannut lukea.
Juuri kun olin parhaassa ymmärtämättömyyteni tuskassa, tuli isäntä kamariin.
»No mitä sinä nyt kartasta ymmärsit?» kysyi hän.
»Ymmärsinhän tuota, mutta — — —» änkytin hänelle.
»Mitä mutta?» kysyi isäntä ja katsoi kiivaasti silmiini.
»Mutta eihän tuossa näy mitään hevosenkengän eikä — saappaan muotoista», vastasin hänelle.
»Minkä pitäisi olla hevosenkengän ja saappaan näköinen?»
»On sanottu Euroopan olevan edellisen ja Italian jälkimmäisen näköisen», selitin minä vähän rohkaistuneena.
»Sinä sanoit karttaa ymmärtäneesi, mutta ei koskaan pidä sanoa jotain ymmärtävänsä, kun kumminkaan ei mitään ymmärrä. Jos olisit ymmärtänyt, olisit siitä kyllä löytänyt jotenkin saappaan muotoisen Italian, mutta hevosenkenkää et sieltä ikänä löydä», sanoi isäntä.
»Jos minä saisin kartan ottaa seinältä alas, että mä saisin sitä likempää katsella?» rohkenin pyytää pelosta vavisten.