»Hoho — hoo! Tulitpa toki, Hanno veli, tänne iltaa viettämään, tulitpa kuin kutsuttu, sillä minulla on niin hiton ikävä; ajattelin jo mennä johonkin kylään, mutta mihinkäpä täällä menisi, jos ei juuri teille. Ja entä sitten? Sinulla on veres toverikin mukanasi, Sakeus, joka Piukka-Jaakolle on niin kunnollisesti antanut selkään! Sinä olet kunnon poika. — Käykää peremmäksi istumaan!» touhusi isäntä, ennenkuin ehdimme suutammekaan avata.
Me menimme istumaan, ja isäntä meni toiseen huoneeseen. Hanno kuiskasi minulle: »Enkö minä sitä sanonut?» mutta minä tunsin itseni niin huonoksi, halvaksi ja miehettömäksi tuon varallisuutta kaikkialla osoittavan asumuksen ja yleisesti kunnioitetun viisaan, rikkaan ja, niinkuin luultiin, siveän miehen rinnalla.
Isäntä tuli, käsissä täysinäinen pullo ja pikareita, jotka hän pani pöydälle ja täytti ne pullosta.
»Tulkaat, vieraat, ottamaan suun avausta!» esitteli isäntä ja Hanno tarttui yht'aikaa isännän kanssa lasiin, nousten seisalleen, mutta minä en hievahtanutkaan.
»No, Sakeus! Tuleppas ottamaan!» kehotti isäntä.
»Minä en ryyppää», sanoin minä paikalta liikahtamatta.
»No, kuinkas muutoin? Eihän vieraissa-olo ilman miltään tunnu, kun ei ota naukkuja — olethan sinä jo mies — kursailematta, poikaseni!» kehotti isäntä.
»Minä en ryyppää», toistin minä vaan vakavasti.
»No, kun et ryyppää, niin ole ryyppäämättä», sanoi isäntä jotenkin nyrpistyneenä.
Hannon kasvot synkistyivät ja hän loi minuun tylyn katseen.