Eräänä pyhänä saarnasi eräs nuori pappi Rikkaasta miehestä ja Latsaruksesta. Mutta sinäkös pyhäiltana muorit oikein huokaillen niekuttelivat itseään ja joku heistä sanoi: »Totisesti on siinä nuorukaisessa Jumalan henki, sillä muutoin ei hän olisi voinut puhua niin hyvin köyhyydestä ja rikkaudesta. Jumala vahvistakoon sitä poikaa, että hän voisi noille rikkaille sen vietäville oikein antaa.»
Niinkuin ennen olen maininnut, olivat vanhempani hyvin jumalisia. Tipakka-Vappukin oli jumalinen, ja aristelematta uskallan sanoa, etteivät he olleet yhtään huonompia niekuttelijoita ja huokailijoita kuin muutkaan ämmät.
Ei missään enempää harjoitettu jumalisuutta kuin miesjoukossa, silloin kun oltiin »hienos kaasus.» Pitotiloissa kokoontuivat miehet aterian jälkeen pitkän pöydän ympärille, jossa olivat viinapullot ja pikarit, ja niistä otettiin tarpeen mukaan naukkuja. Kun sitten tultiin hyvälle tuulelle, rupesivat raamatulliset kysymykset ja vastaukset lentelemään tuiskuna ympäri pöytää. Semmoisia arvoituksia kuin: »Mitä Juditha teki Holofernekselle?» ja: »Missä se pensas on ollut, joka paloi tulessa ja ei kulunut?» Jos joku heiltä kysyi, mitä he jaarittelivat, sanoivat he: »Me kahlaamme raamattua.»
Kun pappi oli pidoissa, puhui hän tavallisesti semmoisia emättömiä valheita, joita ei uskonut kukaan.
Olkoon tässä pari esimerkkiä, jotka itse kuulin.
»Jumalaton mies tuo Salomonikin oli, kun hän tykeillä ampui ukonilmalla taivaalle, sanoen: 'Jos sinä olet Herra taivaassa, niin minä olen herra maassa'», alkoi pappi.
Joku muistutti, etteihän silloin vielä ollutkaan tykkejä.
»Puutykeillä ampui, puutykeillä ampui», sanoi pappi ja nauraa virnisteli.
Eräissä peijaisissa sanoi hän taas ruokapöydässä:
»Minä näin Turussa ylioppilaana ollessani virstaa pitkän riihen.»
Samassa pukkasi vieressä istuva rouvansa pappia kylkeen.