Pitopaikoissa ei pappi ruokapöydässä puhunut enää turhanpäiväisiä satuja ja valheita, mutta keskusteluaineena oli joko joku yhteiskunnallisten olojen parannusta tarkoittava asia, tahi jonkun kirkollisen epäjärjestyksen poistaminen. Pyhäiltoina piti pappi kotonansa raamatunselityksiä. Sillä tavalla koki uusi pappi joka tilaisuudessa kohentaa seurakunnan kuollutta ja kohmettunutta hengellistä tilaa, ja ennen pitkää se rupesi kasvamaan hedelmiä. Vanha jumalisuus ja vanhat tavat tekivät kyllä lujaa vastarintaa, jonka tähden nuot hedelmät olivat kauvan aikaa heikkoja ja uusiin oloihin osanottajat olivat harvalukuiset, mutta kun se pääsi oikein varttumaan ja juurtumaan, vei se lumivyöryn tavalla kaikki mukanaan. Kaikki ylellisyystavarat ja koreat vaatteet myötiin mistä hinnasta hyvänsä ja kotitekoisesta vaatteesta tehtiin miehille niinkuin naisillekin körttiröijyt; seuroja pidettiin, maallikot selittivät niissä sanaa, mentiin tainnuksiin ja puhuttiin kielillä, näkyjä nähtiin ja suurin parvin kuljettiin paikasta toiseen. Yleinen innostus sai niin vallan, ettei muusta puhuttukaan.
Arvattavasti oli tuossa ensirynnäkössä paljon liikaakin, mutta eipä kummakaan, sillä kirkko puhdisti nyt itseään. Tuo puhdistus alkoi sisältä päin; sinne oli aikojen kuluessa laskeentunut liian paljon turmiollisia aineksia ja puhdistuksen ensi heltehessä ajaantui se kuonana ulos. Mutta kun puhdistus oli läpi käynyt, muuttui se totiseksi, syväksi ja vakavaksi kristillisyydeksi, tuottaen ja luoden siunausta ympärillensä.
Äitinikin jumalisuus raukesi nyt perinpohjin, sillä hän oli ensimmäisiä, jotka rupesivat miettimään tilaansa. Voi kuinka suuri muutos hänen elämässään ja uskonnollisessa käsityksessään nyt tapahtui. Kaikki entinen, suurella vaivalla ja työllä kokoon haalittu kristillisyys raukesi niin kuin tina tuhkaan ja hän sai aivan alusta alkaen alottaa uutta uskon elämää. Aivan pian kävi samoin äitini parhaan ystävän, Tipakka-Vapunkin.
Nousipa kuitenkin pian myös kova vastarinta. Vanha, hyvä papisto nousi täyteen raivoon noita vanhan, hyvän uskon ja heidän rauhansa häiritsijöitä vastaan. Sekaantuipa viimein hallituskin tuohon asiaan ja melkein vainomaisella tavalla koki estää liikettä. Ihmisiä vedettiin oikeuden eteen, niinkuin suuria pahantekijöitä ainakin, ja jos he olivat virkamiehiä, erotettiin he määräajaksi viroistaan ja maallikoita tuomittiin suuriin sakkoihin! Mutta vaikka heitä vastaan nostettiin semmoinen viha ja kiukku, ei se kumminkaan mitään auttanut, sillä liike levisi vaan leviämistänsä.
Vanhat, jumaliset raamatun kahlaajat kadottivat vähitellen arvonsa; usea heistä koetti mukaantua nykyisten olojen mukaan, jota vastoin toiset pitivät lujasti kiinni luulo-uskostaan. En voi olla heistä kertomatta paria valaisevaa esimerkkiä.
Eräs semmoinen, oikein jumalinen raamatun kahlaaja, tuli sairaaksi ja hänen pyynnöstään noudettiin pappi hänen tykönsä. Yleiseen tiedettiin, että pastori opetti kaikkien ihmisien olevan syntisiä Jumalan edessä. Omituista siis oli kuulla papin ruvetessa sairaan tilaa kyselemään, kuinka emäntä pani suunsa lähelle sairaan korvaa ja tämän huonon kuulon vuoksi sanoi niin, että kaikki läsnäolevat sen kuulivat: »Sano itses syntiseksi!» Papinkin suupieli meni vähän nauruun.
»No miten sielunne tilan laita nyt on?» alkoi pappi.
»Huonosti, hyvin huonosti: minä olen kovin suuri syntinen», selitti sairas.
»Oikeinko todella?» kysyi pappi.
»Oikein todella; minä olen suurin syntinen», vakuutti sairas.