»Olette kukaties rikkonut Jumalan käskyjäkin?»
»Olen, olen, Jumala paratkoon.»
»Varastanut, valhetellut, huorin tehnyt, lepopäivän pyhittämisen laiminlyönyt, Jumalan nimen turhaan lausunut, vieraita jumalia pitänyt, ollut tottelematon vanhemmille ja heitä ylönkatsonut?» kaiveli pappi.
»Kaikkiin olen minä vikapää, kaikkia minä olen tehnyt», sanoi sairas hyvin haikeasti.
»Siis se on ainakin tosi mitä olen kuullut», sanoi pappi.
»Mitä? Onko pappilassa käyty juoruamassa minun päälleni. Juoruaja pitää heti minulle ilmoittaa, kyllä minä hänet opetan. Kyllä minä olen yhtä hyvä ihminen kuin semmoiset juoruajatkin ja parempikin», sanoi sairas ja nousi vuoteensa laidalle istumaan kauhistuksissaan ja oikein nyrkkejään puristellen.
»Kukaan ei ole käynyt teidän päällenne juoruamassa, enkä minä tiedä teidän entisestä elämästänne yhtään mitään, en hyvää enkä pahaa. Tahdoin vaan tarkkaan tietää, oliko tuo syntisyytenne tunnustus oikeaa totta. Nyt huomaan, että olette takertunut omaan verkkoonne, jolla aioitte pettää Jumalaa, minua ja omaa itseänne, mutta muistakaa, että Jumala katsoo sydämeen. Nyt minä ymmärrän, ettei teissä ole vielä synti synniksi tullut, mutta kauhea ulkokullattu tekopyhyyden ja väärän omanvanhurskauden musta vaippa varjoo vielä kurjaa sieluanne, joka, jos ei muutosta tule, saattaa teille ikuisen perikadon. Onko teillä mitään muuta sanomista?» puheli pappi.
»Ei mitään», koki sairas änkyttää hämillään. »Jos vastakin tarvitsette minua, olen minä valmis tulemaan», sanoi pappi ja lähti pois.
Hänen mentyänsä rupesi sairas kovasti torumaan vaimoansa, kun hän narrasi hänen tekemään itsensä syntiseksi, ja koko yrityksen nyt oli käynyt noin huonosti.
»Eihän tuota enään tiedä miten sitä itsensä laittaa, sillä pappi on niin juonikas, ettei hänelle kelpaa enään mikään. Toista oli entisinä hyvinä aikoina, jolloin pappi antoi sairaille ehtoollisen vähemmin tinkimisin», koki vaimo selittää puolustuksekseen.