Yhtä huonosti kävi erään toisenkin jumalisen ukon, joka myös tuli sairaaksi ja kutsui luoksensa papin.
»Mitä vasten olette minut tänne kutsunut?» kysyi pappi tultuaan sairaalta.
»Saadakseni ehtoollista», sanoi sairas ja valitti haikeasti.
»Onko teidän omatuntonne herännyt, että tunnette kaiken synteinne kauheuden? ja haluatteko niistä päästöä ja puhdistusta?» kysyi pappi.
»Ei minussa syntiä olekaan», sanoi sairas ja katsoi voitollisesti pappia silmiin.
»Ei ollenkaan?» sanoi pappi ikäänkuin säikähtäen.
»Ei toki, Jumalan kiitos!» sanoi sairas luottavasti.
»Te ette ole tainnut pitää vieraita jumaliakaan, ettekä turhaan lausunut
Jumalan nimeä?» utasi pappi.
»Ei minulla toki ole ollut koskaan epäjumalia, niinkuin pakanoilla, ja Jumalan nimeä en ole milloinkaan turhaan lausunut, hädissäni olen vaan sitä avukseni huutanut, sekä kiittänyt ja ylistänyt, ja jos olen kuullut sitä turhaan lausuttavan, olen siitä kieltänyt», selitti ukko.
»Kyllähän minä sen arvasinkin. Olette kai pyhittäneet lepopäivänkin?» kaiveli pappi.