»Älä häntä nyt mene — mietitään», sanoi hän. Sitten hän luki sormiaan hiljaa mutisten itsekseen. »No, en tuossa paljoa häviä, sillä kello on monien kauppojen kautta tullut minulle helpoksi. Hae rahat, niin tehdään kauppa.»
Minä annoin hänelle kymmenen ruplaa ja hän minulle kellon ja nyt olin minä kellopoika.
Tuskin kukaan on maailmassa enemmän ollut mielissään, kuin minä nyt olin, sillä olinhan saanut niin edullisen kaupan — viidentoista ruplan kellon kymmenellä ruplalla. Tuo voittokauppa antoi minulle semmoista intoa, että lähdin paikalla tallustelemaan kotipaikkaani kohden, mieli ilosta sykkivänä, kymmenen ruplaa rahaa kukkarossa, viidentoista ruplan kello lakkarissa ja Kosken Liisu — sydämessä.
Kahdeksas luku.
MUUTOKSIA.
Oi kuinka lyhyt vuosi on ijankaikkisuuden suhteen ja kuitenkin voipi silläkin ajalla tapahtua niin paljon ihmislasten kesken. Tosin luonnossa kaikkialla tapahtuu muutoksia, mutta joko niillä ei ole henkeä tahi ovat kuolevaisia; ihminen yksin on kuolematon, hän elää, vaikka kuoleekin, hänellä on kuolematon sielu, on tulevaisuus — ijankaikkisuus ja sentähden ovat hänessä tapahtuvat muutokset enimmän vaikuttavat, enimmän huomioon otettavat.
Kun pääsin kotikylään, menin heti ystävääni Maunoa katsomaan. Mikä näkö kohtasi siellä? Mauno oli kuolemaisillaan sairaana. Entinen luurakennukseen juurtunut tauti oli herännyt eloon, tehdäksensä elottomaksi sen, johon oli ryhtynyt. Semmoinen muutos oli Maunossa tapahtunut.
Voi kuinka mielissään Mauno oli, kun hän minut näki ja molemmat itkimme hyvän aikaa, ennenkun voimme mitään puhua; sillä tavoin puhuivat sydämemme äkillisiä tunteitaan.
»Tulitpa sinä vielä, Sakeus! Voi kuinka ikävä minulla on ollut sinua. Olipa hyvä, kun ma sinua vielä sain nähdä elävin silmin. Sinä minua ymmärrät — nyt on niin hyvä olla», puhkesi Mauno viimein katkonaisesti puhumaan.
Siinä makasi nyt Mauno, voimatta paikaltakaan liikahtaa. Kasvot olivat entistä kulmikkaampina, pää entistä kanttisempana, jalat entistä väärempinä ja huonompina, ankaran luumädän käyristäminä, märkää juoksevina ja voimattomina.