Siitä keksittiin keitä nuot noin kohteliaat vieraat olivat olleet.
Talo oli sydänmaalla, ainoasti vähän matkaa toisen pitäjään rajasta. Koska sielläkin oli vankka sydänmaan talo, voitiin päättää, että he tarkoittivat sinne. Sentähden koottiin toistakymmentä vahvaa miestä ja mentiin sinne vahtiin. Miehet olivat varustetut ampuma- ja muilla aseilla sekä suurella — suulla; itsekukin kertoi innokkaasti, kuinka hän muka ei pelkää Vinttureita, vaan koppaa heidät kiinni kuin pikku lapset. — Vintturit olivatkin muuten tulleet jo niin pahoihin hallituksenkin kirjoihin, että heidät oli lupa ampua, jos ei heitä muutoin kiinni saataisi.
Ensimmäisenä vahtiyönä ei kuulunut mitään. Toisena olivat vahdit vartioimassa likellä talon aittoja olevassa lämpymässä saunassa. Kaikki olivat valveilla, mutta saunaan oli tullut myös yksi talon renki; hän nukkui heti ja kuorsasi kovasti.
Eipäs aikaakaan, kuin heti puolen yön jälkeen ilmestyi mies pihalle. Hän nuuski ja tarkasteli joka paikkaa; erittäinkin saunaa, jonka heti huomasi lämpymäksi, tarkasteli hän monikertaan kaiholla. Tuo rengin kuorsaaminen varsinkin oli hänestä epäluulon alainen ja sitä hän kauvan kuunteli oikein korvaansa kallistellen. Kun hän tuli vakuutetuksi, että kuorsaaja todellakin nukkui, ulkousi hän saunasta, nousi aitan portaalle ja puhalsi kimakkaaseen pilliin. Samassa ilmestyi kaksi miestä lisäksi ja yks, kaks, oli aitan ovi auki; olisipa luullut heillä olleen aitan oikean avaimen.
Yksi vahti oli koko ajan ladatulla pyssyllä tähdännyt heitä saunan akkunasta. Miehet keinottelivat nyt, että pyssymies ampuisi portaille jäänyttä vahtia ja samassa, kun se tapahtuisi, töytäisi miesjoukko aitan-ovelle, paiskaisi sen kiinni ja ottaisi aitan sisällä olijat kiinni.
Mutta tähtääjä vapisi kuin sarpa virrassa, eikä hän olisi osannut aittaankaan, sitä vähemmän mieheen; eipä hän uskaltanut edes laukaistakaan.
Tuiskuna lentelivät tavarat aitan yliakkunasta pihalle, kahden rotevan rosvon syytäminä, ja olipa vähällä, etteivät nuot rohkeat varkaat panneet taloa puti puhtaaksi niin ison miesjoukon silmien edessä, niin kauhean kammon olivat Vintturit ihmisiin levittäneet.
Vihdoin lähti rohkein vahti juoksemaan aittaa kohden ja hänestä rohkaistuneena kaksi muuta.
»Täälläkös te sen vietävät nyt olette?» ärjäsi edellinen ja niin he töytäsivät kohti.
Vaikka kolme rotevaa miestä juoksi aitanportaalla seisovaa rosvovahtia kohden, eipä hän paikaltakaan liikkunut, katsoi vain tyynesti vastaansa ryntääviä miehiä. Mutta nyt töytäsi koko vahtijoukko saunasta ulos ja ryntäsi aittaa kohden. Huomatessaan vihollisten suuren luvun, päräytti nyt vahti pillistään pahan, rämähtävän äänen ja samassa tuokiossa töytäsivät aitassa olevat rosvot ulos. Sitten riensivät he hirmuista vauhtia metsään. Kiinni-ottajat lähtivät heidän jälkeensä huutaa hoilaten; tuntuipa nyt olevan rohkeutta, kun kerran päästiin hyvään alkuun. Eräs roteva takaa-ajaja hätyytti niin kiivaasti yhtä rosvoista, että tämän täytyi heittää yhtä ja toista kalua ja tavaramyttyä jälellensä, päästäksensä paremmin pakenemaan. Vihdoin sai takaa-ajaja rosvon kiinni ja molemmat kaatua muksahtivat ylenkappuraisiaan. Rosvo kerkesi ensiksi ylös ja samassa löi hän jollakin aseella vastustajaansa niin, ettei tämä kyennytkään enään taistelua jatkamaan. Niin pääsi sekin heittimiinsä ja toisilla ei ollut mitään kiinni-joutumisen vaaraa, sillä heillä ei ollut niin rotevaa hätyyttäjää ja niin he pääsivät taasen pälkähästä, kuten monasti ennenkin.