»Koetetaanpa», sanoi päällikkö, ottaen lakkaristaan kynttilän pään, johon hän pisti valkean. Sitten avasi hän kellarin luukun ja kaksi heistä laskeusi kellariin.
Todellakin oli kellarin perässä semmoinen iso laakakivi, kuten Maija oli sanonut. Säästävät ja varovat Tipakkalan vanhukset olivat pitäneet sen alla olevaa koloa kassakirstunansa ja siellä ei käyty monasti. Silloin kun siellä käytiin, oli talonväen apuna vissit, uskotut miehet, jotka eivät sitä kenellekään ilmoittaneet.
Kellariin menijät koettivat kaikin voimin nostaa kiveä, mutta eipä se vaan noussut, vaikka vahvojakin olivat; itsepintainen oli kallion lohkare.
Nyt he kutsuivat vahdissa olevan kumppaninsa kiireesti avuksensa, mutta
Maijan kasvot olivat niin viekkaassa hymyssä.
Kutsuttu totteli ja laskeusi kellariin; kaikki aseetkin jäivät lattialle, sillä ei yksikään heistä ottanut niitä mukaansa kellariin.
Tuota oli Maija juuri odottanutkin, tuota tarkoittanut, ja samassa tuokiossa kun viimeinen mies laskeusi kellariin, paiskasi hän luukun kiinni. — Tarkoitus oli kypsynyt päätökseksi, päätös teoksi. Luukku oli varustettu vankoilla rautasaranoilla ja haalla ja heti kun hän paiskasi luukun kiinni, löi hän haan säppiin.
Tuon tepposen huomattuaan, rynnistivät rosvot miehissä luukkua vasten, mutta eivätpä heltineet honkaiset lankut eivätkä ratkenneet rautaiset raksit. Kun ei se auttanut, rupesivat he rukoilemaan, luvaten jättää Tipakkalan asukkaat rauhaan, vieläpä maksaakin melkoisen summan, kun vaan pääsisivät tästä pälkähästä. Sitten rupesivat he uhkaamaan, aikoen heti ottaa hengen, kun he vaan täältä pääsevät, jonka he muka kyllä voisivat tehdä, jos ei heitä hyvällä päästettäisi. — Turha sekin; kaikille oli nyt Maija kuuro, mutta mykkä-Sakun silmät loistivat niin kirkkaasti.
Maija teki Sakulle muutamia viittauksia, joita totellen tämä hyppäsi heti kaksin käsin pitämään luukun hakaa kiinni, joka rosvojen jyskytyksestä oli ruvennut liikkumaan ja sälähtelemään. Hätäpikaa pisti Maija sitten vaatteita päälleen ja syöksi ulos yön pimeyteen.
Piukka-Jaakko sattui saman yön illalla tulemaan meille ja jäi yöksi. Illalla oli puhe Vinttureista ja hän puhui oikein innoissaan, kuinka kehnoja miehiä nuot Vintturin kiinnitavoittelijat olivat; jos hän olisi ollut paikalla, olisi hän ottanut muka heidät kiinni yhtä helposti kuin kissa hiiren.
Olimme kaikin makeasti nukkumassa, kun ovea hätäisesti kolkutettiin; minä hyppäsin avaamaan. Tipakkalan Maija ja Hanno astuivat huoneesen.