»Tipakkalan kellarissa ovat Vintturit saarroksissa», sanoi Hanno. »Joudu veikkonen meidän kanssamme heidän kimppuunsa ja pian!»
Unen horroksissa ollessani, tuntui tuo uutinen mielestäni jotenkin kalsealta. Velvollisuus vaati, mutta nuot vaaralliset, aseilla varustetut pahantekijät kammottivat minua. Kuitenkin puin kerkiämiseen ja töytäsin Piukka-Jaakonkin hereille, samassa lyhyesti selittäen hänelle, että nyt hänellä on hyvä tilaisuus ottaa Vintturit kiinni. Hänkin hyppäsi heti ylös ja puki kiireesti päälleen, mutta illallista rohkeutta ja uljuutta ei hänellä näyttänytkään olevan.
Kun olimme kaikin valmistuneet, lähdimme hiipimään Tipakkalaa kohden. Siellä Saku yksin käsin koetti pitää säppiä kiinni, samassa kauheasti molisten. Valkea paloi tuvassa talikynttilässä ja valaisi himmeästi vaarallista asemaa.
Huomatessaan meidän tulomme, hyppäsi Saku hengästyneenä hakaa pitämästä, ja minä rupesin hänen virkaansa.
»Olkaapas vaan siellä ihmisittäin, turha kumminkin on rynnäkkönne; sillä saattepa olla vakuutettuina, että nyt joudutte koreasti kiikkiin. Täytyypä teidän tulla sieltä yksitellen ylös, kun minä avaan kellarin luukun, ja sen parempi teille, kuta siivommasti itsenne käytätte.
»Ho, hoo! vai Vinttureita meillä nyt on kunnia kiinni panna ja tuon sievän tehtävän on meille toimittanut tään talon uljas tyttö, salvaten ensin linnut häkkiin», puhua leuhotteli Hanno, ikäänkuin olisi ollut vaan joku rotan pyydys koettavana.
Kylmä viima tuntui käyvän selkäpiini lävitse, se täytyy tunnustaa; ja
Saku katseli suurella tarkkuudella mitä tekeillä oli.
Kuullessaan Hannon huolettoman komennon, heittäysivät rosvot niin hiljaisiksi, ettei kellarista kuulunut hiiskausta. Hanno hankki nyt avaamaan kellarin luukkua ja oli niin tyyneen ja levollisen näköinen kuin olisi mennyt pitopöytään.
»Nyt minä avaan luukun, koreasti vaan nyt yksi kerrallansa ylös!» komensi Hanno, avaten luukun.
Samassa tuokiossa törmäsivät kaikki kolme rosvoa ylös lattialle. Hanno tarttui heti kiinni suurimpaan heistä ja hirmuinen temmellys alkoi. Piukka-Jaakko seisoi oven kohdalla lattialla. Päästäksensä ulos, töytäsi yksi rosvoista häntä pois tieltään semmoisella voimalla, että Jaakko lensi lattialle selällensä, meni tuperruksiin, eikä päässyt paikalta liikahtamaan. Nyt olisi luullut rosvon pääsevän pakoon, mutta eipä toki. Samassa silmänräpäyksessä kun Piukka-Jaakko lensi nurin, nakkausi Maija rosvon jalkoihin, tarttui näihin kiinni, eikä heittänyt irti, vaikka voro kuinkakin olisi riuhtonut ja ponnistellut. Vihdoin kaatui rosvo kumoon.