Tuo kaikki tapahtui niin äkkiä, etten minä kerinnyt tekemään mitään kenenkään avuksi: olinpa muka vielä vartioivinani kolmatta rosvoa, ettei hän pääsisi karkuun.
Saku, kun näki missä pöläkässä hänen emäntänsä oli, sieppasi taas puupuntarinsa ja lyödä vänttäsi sillä rosvoa polvisilmään sillä seurauksella, että se tuli hermottomaksi kuin lankavyhti. Samassa pääsi vahtimani rosvo töytäämään ulos ja olipa se melkein mieleeni, sillä enpä uskaltanut häneen käsiksi käydä, vaikka kyllä suurella suullani estin häntä toisille avuksi menemästä, uhaten hänet ampua kädessäni olevalla ladatulla pyssyllä.
Nyt minäkin jouduin avuksi Maija-paralle, joka vieläkin taisteli toisjalkaisen rosvon kanssa. Pian saimme hänet lannistumaan ja köytetyksi varalla olevilla nuorilla.
Sillävälin oli Hanno rosvonsa kanssa taistelonsa taistellut. Juuri kun me olimme toisen saaneet kytketyksi, makasi tämä Hannon alla selällänsä, voimatta liikuttaa mitään paikkaa, sillä Hanno oli hänet niin väsyttänyt.
»Kas, niin! Sanoinhan minä sen. Joko nyt ymmärrät olla rauhassa? Kätesi vaan nyt kauniisti tänne, että niihin saisit hamppukintaat ensihätiin, kukaties päivällä saat sitten paremmatkin», puheli Hanno saaliillensa, samassa vääntäen hänen käsiänsä esille. — Pian oli hänkin köytetty.
»Luulitteko rahani kiven alla olleen? Petyittepä kerran! Tuolla ne kamarissa pienessä seinäkaapissa ovat», puhkesi Maija nyt ilosta puhumaan.
»Annappas katselen sinua, veli kulta, tarkemmasti!» tokaisi nyt Hanno. »Ahaa! oletpa sama veinari, joka minua salvokselta kerran varkaaksi haukuit, mutta itseppä olet iso varas, oikein Vintturi, mutta kyllä minä sinun opetan kunniallisia ja rehellisiä ihmisiä varkaaksi haukkumaan.»
Piukka-Jaakko ei tohtinut hievahtaa, sitten kun hän pökerryksistä selvisi, mutta päivällä oli hän mies puhumaan kylässä, kuinka hän viime-yönä otti kiinni Tipakkalassa kaksi Vintturia!
Kun päivä tuli, vietiin rosvot nimismiehelle, joka heidät pani niin kovasti rautoihin, kuin vaan voi.
Heidän kiinnipanemisestaan oli luvattu palkinnoksi viisikymmentä ruplaa päästä, mutta kun nyt saatiin kaksi kärpästä yhdellä lyönnillä, annettiin vielä päälliseksi kiinnipanijoille kunniamerkki; nämät palkinnot tulivat Hannolle ja Maijalle. Kun sitten Hannolle esiteltiin, kumman hän mieluummin ottaisi, rahatko tahi kunniamerkin, sanoi hän: »Mitä minä rahalla teen, se menee pian, mutta kunniamerkki pysyy aina; ottakoon Maija rahat.»