»Eikö piispalta, vai?»
»Piispa ei aseta suntiota virkaansa, vaan seurakunta. Tekisit mielestäni järkevästi kun heittäisit koko ne tuumat», selitin hänelle, »sillä mikä oikeus sinulla on suntioksi pääsyyn?»
»No, eikö rintarahani?»
»Minä en ole nähnyt enkä kuullut, että yksikään ritari olisi ollut suntiona. Ole nyt järkevä ja heitä koko tuumat!» koin häntä varoitella, ettei hän tekisi suoraa tyhmyyttä, jota en minä olisi suonut.
Samassa kajahti ääni: »Nyt hän tulee».
Kaikkein silmät kääntyivät maantielle päin.
Todellakin tulivat vaunut ja kahdet kiessit maantietä myöten aika vauhtia. Kun ne tulivat pappilan tienhaaraan, kääntyivät ne taloon, ja väki jakausi kahden puolen, antaen siten tilaa.
Vaunut pysähtyivät porrasten eteen ja piispa laskeusi maahan. Niinkuin luonnollistakin oli, tervehti hän kirkkoherraa ensin, sitten muita käsillä olevia herroja ja kirkkoherra rupesi heitä ohjaamaan huoneeseen.
Samassa astuu Laarila piispan eteen, viipottaen ja tarjoten paperiansa, ja samassa sanoen:
»Hakemus — tuota —.»