Ilmarin talo oli kylän takamailla ja jälemmin perustettu kuin muut kylän rinta-talot, sillä ompa itsekullakin halu saada omaa turvetta, vaikkapa huonompaakin. Senpä vuoksi Ilmarin tilukset olivatkin karuja maita, rämekköjä, hietikoita ja kiviperäisiä kankaita. Muut, ennen asuttuneet talot olivat parhaat maat jo ennen vallanneet allensa ja senpätähden Ilmarin talo oli perustettu semmoisille maille, jotka eivät muille kelvanneet.
Yli puolen vuosisadan oli Ilmarissa jo ponnisteltu talonteossa, kärsitty puutosta ja toivottu. Mutta eipä räähkät rämeet, karut kankaat ja hienot pölyhietikot tahtoneet ottaa totellaakseen antamaan toimeentulevaa elatusta ahkerimmallekaan työntekijälleen. Harmaja hallakin oli paljon useimmin vieraana Ilmarissa kuin muilla onnellisimmilla. Tämän kaiken tähden olikin köyhyys ja kurjuus alinomaisena kumppanina Ilmarin perheessä parhaimmillaankin ollessa.
Tämä ei oikeastaan kuulu kertomukseemme, mutta kuitenkin on tarpeellinen tietää, minkälaiset tilukset kantatilalla Ilmarilla oli.
* * * * *
Kylässä oli vahva, roteva, naimaton mies, jota kutsuttiin Ilmarin Juuseksi. Sukunimensä oli hän perinyt tuosta Ilmarista, sillä hänen isänsä oli ensimäisenä asukkaana asunut tuossa Ilmarissa, mutta alinomaisten puutostensa tähden nääntynyt ja hävinnyt tuossa elämän kovassa taistelussa.
Juuse ei ollut mikään kirjamies. Poikasena ollessaan sai hän lukusijoilla papistolta ankaria nuhteita ja uhkauksia. Aikaisemmaksi tultuansa, alkoi hän väistellä noita tukalia lukusijoja, eikä tullut niihin ensinkään. Tästä oli vaan se seurauksena, että häntä ruvettiin oikein kruunun voimilla kuljettamaan lukupaikkoihin. Kun rippikoulun aika tuli, kulkea junttasi Juuse kymmenisen vuotta uskollisesti rippikoulussa, sillä varsin vastenmieliseltä tuntui hänestä tuo kruunun kyyti lukusijoille ja tuota kyytiä hän nytkin pelkäsi. Vihdoin päästi papisto hänet ripille, vaikkei hän suinkaan ollut koulunkäynti ajallaan tullut entistä paremmaksi. Siivo hän oli luonnostansa ja koki kirjaansa silmin, suin ja peukaloin iskeä päähänsä, niin että koko ruumis tärisi ja hiki päästä valui.
Näin varttui Juuse vankaksi, leveäharteiseksi mieheksi. Jo kymmenvuotiaasta saakka ansaitsi hän vieraan työssä elatuksensa. Ahkera, siivo ja nöyrä kun oli, oli hän kaikkein haluama työmies. Hänelle maksettiin hyviä palkkoja renkinä ollessaan, mutta Juusella oli se paha tapa kuin monella muullakin, että partavero oli suurempi kuin vuosipalkat. Tämän tähden ei hänellä ollut koskaan kelvollisia nuorenmiehen vaatteita yllään.
Mutta ihmisen ei ole yksinään hyvää olla. Tämän totuuden alkoi Juusekin tuntea kun hän oli neljännelläkolmatta ikävuodellansa. Hän valitsi elämänsä kumppaniksi erään rotevan piikatytön, jonka kanssa pian liitto solmittiin.
Ei ollut sillä hyvä, jos nyt oli elämän kumppani, nyt vaati saada vähänkään omaa turvetta ja oma katto päänsä päälle.
Sukurakkaus tuohon entiseen kovaan kotiinsa pakotti hänet menemään Ilmarin nykyisen isännän luo, pyytämään torpan maata. Jo samana kertana tehtiin kaupat ja Juuse sai erään rämeisen paikan torpan maakseen. Siihen hän rupesi rakentamaan mökkiänsä ja ei ollut kulunut vielä vuoden vertaakaan aikaa, kun nuori pari muutti asumaan omaan mökkiinsä. Siinä he sitten raivasivat karua torpan tilaansa ja kasvattivat lapsiansa, joita alkoi tulla ehtimiseen. Viimeiseltä saivatkin he tiluksensa siihen voimaan, että hyvinä vuosina tultiin jotenkuten omistansa toimeen; mitä puuttui, sen tienasi Juuse kylästä työllään, sillä kun hän oli hyvä työmies, oli hänellä aina työtä saatavissa. Vaikkei Juuse ollutkaan kirjamies, eikä siis mikään sivistynyt, osasi hän kuitenkin vaimoaan ja lapsiaan rakastaa kaikella kunniallisella perheenisän helleydellä ja rakkaudella ja vastarakkautta sai hän myös perheeltään palkinnoksi hyvyydestänsä. Kaiken väkensä ja voimansa uhrasi hän perheensä toimeentulon eduksi.