"En minä itselleni tahdokaan, mutta minulla on täällä kuusi lasta, joiden edustajana minulla on oikeus olla", vastusti Juuse.
Ei tuo melu hälvennyt, ennenkuin köyhäinhuoneen johtaja tuli parin miehen kanssa järjestystä pitämään, sillä nälkä oli kullakin. Hän se lopetti kiistan Juusen ja vellinjakajan kesken ja hän käski täyttää Juusenkin maljan vellillä. Tämän hän antoi lastensa eteen ja kehoitti heitä syömään. Lapset kääreentyivät maljan ympärille ja alkoivat ahnaasti jäkäläleivän kanssa pistellä velliä poskeensa.
"Syökää tekin, isä ja äiti", sanoivat lapset melkein yhteen ääneen, kuin he olivat jonkun kerran velliä suuhunsa pistäneet?
"Älkää meistä, lapsikullat, huoliko, syökää te nyt vaan, lapsiraukkani", sanoi Juuse ja vesikarpaleet nousivat hänen karheisiin silmiinsä.
Pian lipittivät lapset tuon vellin suuhunsa. Olipa se heistä oikea juhla-ateria, sillä olihan velli keitetty selvästä viljasta ja olipa siinä lihan makuakin seassa.
Esimies toimitti niin, että Juuse ja vaimokin saivat velliä.
Erityisesti pyysi sitten Juuse esimiestä, että hän heidän lapsensa ottaisi erityiseen huomioonsa, koska he itse olivat aivan voimattomat ja vähäväkiset tässä tungoksessa puoliansa pitämään. Esimies lupasi tehdä parastansa.
Pari viikkoa on kulunut ja tuo näljän ja puutoksen seuraama nälkäkuume osasi köyhäinhuoneesenkin. Melkein järkiään kaatuivat hoidokkaat tuohon ankaraan tautiin ja kuolon ankara viikatemies alkoi niittää runsaan saaliin heidän seassaan.
Tavan takaa kävi Juuse katsomassa lapsiansa tuossa turman pesässä. Kun hän huomasi ankaran taudin iskeneen kiinni noihin horjuviin haamuihin ja ankarasti kuolevan heitä, rupesi hän tahtomaan lapsiansa pois köyhäinhuoneesta. — Se hänelle myönnettiinkin, sillä olipa köyhäinhuoneen hoitajillakin hätä ankaran sairastuksen ja hirvittävän suuren kuolevaisuuden tähden, mikä raivosi siellä.
Juusen lapsista ei ollut vielä yksikään sairaana ja sentähden toivoi hän välttävänsä lapsensa pois viemällä silmin nähtävästä kuolemasta.