Oli kulunut lähes viikon päivät siitä, kun lapset kotiin tulivat. Vanhin lapsista rupesi silloin nurkumaan päätänsä ja niskojansa kipeöiksi; parin vuorokauden kuluttua oli hän vuoteen hyvänä, ankarassa kuumeessa, houraillen yhtenään.
Juuse ei voinutkaan tuolla köyhäinhuoneesta lastensa poisnoutamisella pelastaa nälkäistä perhettänsä taudin kourista; taudin siemen oli heihin jo tarttunut.
Kun tauti tällä tavalla kerran pääsi perheesen, sairastui järkiään kaikki lapset ja äiti, mutta Juuse ei.
Kyllä sen arvaa, mikä työ nyt Juuselle tuli hoitaessaan yöt ja päivät seitsemää sairasta, semminkin kuin ei ollut sairaille mitään antamista, ei ruokaa itselläänkään sitä vähemmin muille. Kantatalosta, Ilmarista, tuotiin tosin joskus maitotilkka ja petäjäleipää. Sitä koetti Juuse veden ja suolan kanssa keittää ja valuttaa tuota suolaista keittosinukkaa sairasten suuhun, etteivät he peräti hiukeaisi; itse hän kasti petäjäistä suolaan ja ryyppäsi vettä päälle.
Kahden viikon kuluessa kuoli nuorin lapsi ja Juuse pesi sen ja vei aittaan laudalle; parin päivän kuluttua kuoli äiti.
Kovin murtui vahvan miehen mieli nyt. Hän koetti ajatella sinne tänne, mutta mitään reikää minkään avun saamiseen ei löytynyt; hänen täytyi kuin täytyikin jäädä tuon kamalan kuolon keskelle, hoitamaan vielä elossa olevia lapsiaan.
Kun kolmas viikko oli kulunut loppuun, ei koko perheestä ollut elävien joukossa muita kuin Juuse itse; kaikki muu perhe makasi järjestyksessä tyhjän aitan lattialla. Juuse tuli nyt murheesta, näljästä ja paljosta vaivasta niin voimattomaksi, ettei hän kyennyt rakkaita omaisiaankaan maahan laittamaan, vaan köyhäinhoitohallituksen täytyi se tehtävä toimittaa. Niinpä eräänä päivänä ajoi pihalle kaksi hevosta, joiden kummankin reessä oli neljä ruumiskirstua; nämät olivat köyhäinhuoneen työhön kykeneväin hoitolaisten käsitöitä.
Joihinkin ryysyihin käärästyinä, pantiin ruumiit kirstuihin ja alettiin ajaa kirkolle päin.
Juuse ei voinut sen vertaa nousta vuoteeltaan ylös, että hän olisi mennyt katsomaan rakkaan perheensä lähtöä. Kumminkin hän tiesi, mitä tekeillä oli ja sentähden itkeä tihisteli hän vuoteessa itsekseen hiljaillensa.
Siinä oli nyt Juusen hyväin toivoin loppu; ei päästykään kesään eikä tautia voitu estää perheesen pääsemästä.