Vaikkei Juuse itse kaatunutkaan nälkäkuumeesen, jäi hän kuitenkin näljän ja murheen kalvaamana vuoteelle maata. Hän ei kyennyt liikkumaan missään eikä toimimaan mitään. Sen verran kykeni hän liikkua kontturoimaan, että hän sai mökkinsä lämmitetyksi. Kukaan ei piitannut hänestä, sillä eipä ympäristöllä asuvilla itselläänkään ollut mitään syötävää. Ainoastaan Ilmarin talosta nytkin tuotiin tavasta maitotilkka ja pettuleipää. Juuse oli nyt niin voimaton, ettei hän kyennyt sitäkään maitosinukaksi keittämään, vaan koki siten saada niistä ravintoansa, että kaasi vettä maitotilkkaan monin verroin enemmän kuin maitoa oli ja pani rajusti suolaa sekaan. Sitten hän haukkasi petäjäistä ja ryyppäsi tuota suolavettä päälle. Kunpa tuotakaan olisi ollut ehdon kyllältä, mutta niin ei ollut, sillä Ilmarin talossakaan ei ollut suurin poisanteen varaa. Tämän tähden Juuse ei pitkiin aikoihin saanut minkäänlaista syötävää. Nälkä kalvoi ja jäyti yhtenään hänen heikontuneita voimiaan.
Pari lähimmän torpan vaimoa kävi häntä tavasta katsomassa ja jotakin apua hänelle huoneellisissa asioissa tekemässä, mutta eipä heilläkään ollut varaa ruualla häntä auttaa. Kuitenkin olivat eukot siinä onnellisessa tilassa, että he kykenivät vähin liikkumaan ja jotakin toimimaan.
"Eikö teillä ole hyvin nälkäkin?" kysyi Juuselta eräänä kertana toinen eukoista.
"Mikäpäs se lienee, vaan mitäpä se parkumalla paranee. Kyllä osaisin syödä, kun olisi syömistä", sanoi Juuse.
"Eikö se tunnu hyvin hankalalta, kun on kova nälkä?" kysyi taasen muija.
"Eihän tuosta niinkään kovin tiedä, kun kerran on siihen tottunut ja kun joskokin saa jotakin sydämeensä —; tuntuu tuo vaan eläminen ja oleminen tukalalta ja rauhattomalta; kun olisi tullut kesä … mutta tuo murhe ja muu voimattomuus…" sanoi Juuse uupuneen näköisenä.
Eräänä kertana könttyröivät eukot taasenkin Juusen mökkiin. Heillä oli nyt mukanaan maitotilkka ja pala survoleipää. Nämät aikoi Juuse jättää niiksi ajoiksi, kuin ei hänellä enään ole mitään syötävää. Hän kiitteli ja kosteli muijia hyväntahtoisuudestaan.
"Mutta jos kuolema tulisi", arveli toinen muijista.
"Tulkoon vaan, se olisi paljon parempi, sillä olenpa kovin murrettu ja kalvattu mies", sanoi Juuse yhtäkaikkisesti.
"Mutta mihinkäs luulisitte joutuvanne, jos kuolema tulisi?" sanoi eukko, jatkaen ikäänkuin huolehtien hänen sielunsa tilasta ja viitaten pitämään siitä huolta.