"Eilen iltapäivällä", sanoi hän.
"Hyvänen aika, ja nyt oli jo sivu puolenpäivän!" sanoin kauhistuksissani.
"Siinäpä sen nyt näette, ettei tätä lystikseen tee; ei ole tiheässä, jotka nykyään tuntemattomalle, vanhalle ja vaivaiselle palan suuhun pistäisivät… Te näette olevan armeliaita ihmisiä köyhääkin kohtaan… Kiitos suuri ruoasta!" sanoi ukko pöydästä noustuaan, suutansa pyhiskellen.
"Kun saisin vähän levätä, sillä tuntuu niin raukaisevan, eikä tuo kylmäkään tunnu vanhasta ruumista erkanevan", jatkoi hän sitten.
Osotettiin hänelle vuode, jossa hän saisi levätä.
Siihen hän oihkaten köykyssään kömpi ja laskeutui pitkäksensä.
"Jospa nämät kovat ajat loppuisivat tähän, mutta pahimmat ja koivimmat ovat edessä", sanoi ukko pitkällensä päästyään.
"Mistä sen tietää?" sanoin, ikäänkuin säpsähtäen.
"Kaikki merkit viittaavat siihen", sanoi ukko.
"Minkälaiset merkit?"