"Mitäs muuta vielä?"
"Kun ilmat tuon ankaran hallayön jälkeen lämpenivät ja sienet kerkesivät kasvaa, lähdimme taas, kynsi kansi, niitä kokoilemaan. Niitä kokosimme niin paljoa, kun voimme ja nyt niitä on varastossamme koko tarve. On suolassakin pari nelikkoa ja mikään suolakala ei vedä niille vertoja", tuumaili isäntä.
"Mutta eikö nuot sienet ole monimutkaisesti ja kallisten höystetten kanssa valmistettavia; eikö niistä tule kallis ruoka?" kysyin.
"Voihan niistä saada kallistakin ruokaa niinkuin monesta muustakin, vaan voipi niistä aivan yksinkertaisestikin valmistaa oivallisinta ruokaa. Luulemmekin, että he turhaan sienien tähden tekevät paljon työtä ja tuhlaavat varojaan", sanoivat he.
"Kuinka te sitten niitä valmistatte?"
"Keino on aivan yksinkertainen. Havun neulat, lehdet ja muut rikat noukitaan niistä tarkoin pois. Kanta leikataan poikki, nähdäkseen onko sieni vapaa madoista, sillä jos kannassa kerran ei ole madon reikiä, niin on sieni terve. Eipä muutamien madon reikien vuoksikaan hyljätä isoa, komeaa sientä. Silloin leikataan sieni halki ja leikataan vikaunut osa pois, niin ettei madon reikää enään näy. Sitten pannaan ne kylmään veteen likoamaan ja sitten kiehumaan. Ne eivät tarvitse kiehua niinkään kauvan kuin perunat pehmetäkseen. Siitä ammennetaan sienet reikäkattilalla puhtaisiin vakkoihin valumaan. Kun niistä ei enään mitään tipu, pannaan ne astioihin ja hienoa suolaa ripistellään sekaan, ei kuitenkaan niin paljoa kuin tuoreet kalat tarvitsevat. Siinä ne sitten ovat ne monimutkaiset valmistukset ja kalliit maustimet", selittivät he, oikein innostuneina.
"Siitäkö niitä sitten syödään?"
"Siitä, aivan siitä niinkuin suolakalaa vaan ja hyvääpä onkin. Mutta jos on varaa laittaa oikein herkkuruokaa, niin ei tarvitse muuta kuin nakkaa pari suupalaa voita paistinpannuun ja panee sinne suolatuita sieniä ja antaa niiden siinä kärähtää ruuminvärisiksi; takaanpa ettei mikään liharuoka vedä silloin vertoja tuolle paistille", selitteli emäntä yhä.
"Eikö tuo sienien kokoominen ole hyvin tarkkaa työtä, sillä täytyyhän tuntea sienet ja onhan niissä myrkyllisiäkin, jotka myös täytyy osata eroittaa, koska niiden nauttimisesta voisi menettää henkensäkin", inttelin minä.
"Eikö mitä. Tuokin arkuus on vaan tyhjää saivartelemista. Jokainen kyllä tuntee tuon myrkyllisen, punaisen ja valkean täplikkään kärpäs-sienen, ettei hän ota sitä joukkoon. Mitään muuta myrkyllistä sientä ei meillä luullakseni ole. Kovin ohutlihaiset ja ala-arvoiset sienet eivät maksa kokoomisvaivaa, jonkatähden nekin saavat jäädä pois", kokivat he selitellä.