"Otatteko te heltut sienien alapuolelta pois, kun valmistatte niitä syötäväksenne?" kysyin.
"Ei, ei, mitäs nyt toki. Kun ne ovat puhtaita, kelpaavat ne semmoisinaan ravinnoksi, yksin kannatkin, kun ne vaan ovat terveitä madon syönniltä".
En muuta voinut sanoa, kun: "vai niin!"
"Emme me vielä ole kertoneet kaikkia hyvyyksiä, mitä meillä on", sanoi emäntä loistavin silmin.
"No, mitä teillä sitten vielä on?" utasin.
"Meillä on hyvät lihavaratkin", kerskasi emäntä.
"Mistäs sitä niin kyllältä on?" kysyin.
"Kun tuli semmoinen vuosi, kuten tiedätte, täytyi monen syksyllä tappaa emänsä jäljestä kesän yli eläneet varsansa. Missä kuulimme semmoista tapahtuvan, menimme sinne ja pyysimme saada varsan haltuumme. Mielellään suostuivatkin omistajat siihen ja me teurastimme varsan ja korjasimme lihat; nahan annoimme omistajalle takaisin. Kolme semmoista varsaa saimme sinä syksynä teurastaa ja pulskat lihat niistä tulikin, ja nyt meillä on kyllitellen maukasta lihaa", puhelivat he ujostelematta.
"Eivätkö ihmiset kammoksuneet tuota teidän lihan haalimistanne ja syöntiänne?" kysyin minä.
"Kammoksuivat kyllä ja sanoivat meitä kovin lihan syöjiksi, mutta sanokoot vaan. Me huolimme heidän ennakkoluuloistansa viisi. Surkeata on nähdä, kun ihmiset ennen kuolevat nälkään, kuin syövät terveellistä, ravitsevaa ja luvallista ruokaa", tuumaili isäntä.