"Se ei ole häpeäksi, vaan kunniaksi teille, sanokoot ihmiset mitä vielä sanovatkin; te olette onnellisempia, kun muut tänä kovana aikana; olette henkenne säilyttäneet, niinkuin saaliin. — Mutta sanoitte saavanne noista jäkälistä keittoruokaakin. Kuinka te sitä valmistatte?" kysyin.
"Kun jäkälät ovat puhdistetut ja taitetut, niinkuin edellä on kerrottu, kelpaavat ne keittojauhoiksikin. Se eroitus kumminkin on, ettei niitä tarvitse välttämättömästi kuivata ja survoa jauhoiksi, jos niin kiireesti keitosta tarvitaan. Sillä keittäessä liukenevat jäkälän osat yhdeksi puuroksi. Kun tahdotaan keittoa, pannaan ne pataan kiehumaan. Jos on nakata sekaan maitotilkka ja hyppysellinen selvän viljan jauhoja, niin tulee rokka sen parempi, mutta menee se siltäänkin; luonnollista on, että suolaa täytyy myös hiukan panna keitokseen", selitti emäntä.
"Eikö teillä olisi aikaa käydä mökissämme maistelemassa ruokiamme; mökkimme ei ole kaukana tästä", esitteli isäntä.
Koko heidän kertomuksensa hyvistä ruuistansa ja ruokavarastoistansa tuntui minusta niin kummalliselta. Mutta kun nuo aina ennen niin kalpeina ja näljistyneinä olleet ihmiset seisoivat hyvinvoipina ja iloisina edessäni, samalla kun muut kansalaiset kulkivat horjuen ja kalpeina, niinkuin kalmistoon suljetut haamut, jotka odottivat vaan sitä hetkeä, milloin heidän jalkansa torkahti ja he suistuvat haudan ammottavaan kitaan — niin otin kiitollisuudella vastaan heidän kutsunsa.
Tultiin mökille. Hyvin voivat, puhtaat lapset tulivat iloisesti vanhempiaan vastaan, hyväillen ja halaillen heitä. Silmäilin ympäri tuota pientä melkein ahdasta mökkiä. Muhkealta ei se tosin näyttänyt kaluston eikä minkään muunkaan puolesta. Mutta kaikkialla hallitsi puhtaus ja hyvä järjestys. Kaikki esineet olivat mukavasti järjestellyt paikoillensa niin paljoa kuin semmoisissa ahtaissa oloissa mahdollista oli. Lasten vaatteet eivät olleet mitään kalliita ja terveitä, vanhoja kuluneita vaatteita vaan, mutta puhtaita ne olivat ja terveiksi paikatut.
Heti mökkiin tultua rupesi emäntä ruuanlaittamis-puuhiin. Hän viritti tulen takkaan ja rupesi jäkälä-rokkaa keittämään. Hän yritti sieniäkin paistamaan, mutta minä ehkäsin hänet siitä, ilmoittaen, että haluan maistella niitä semmoisina kuin ne suolattuina olivat.
Kun emäntä oli saanut ruuan pantuksi, istuttiin pöytään syömään.
Ihmetellä tosiaankin täytyi, kuinka hyviltä nuot oudot ruoat tuntuivat ensikertaisellekin. Ei mitään vastenmielisyyttä tuntunut niitä vastaan. Jäkäläleipä oli hapattamalla tehty ja oli jotenkin tuoretta. Se tuntui vaan semmoiselta kuin vähän happaman kilpakka tavallinen hapan leipä. Kaunista, valkosta ja lihavaa varsan lihaa oli leikelty viipaleisin puulautaselle ja suolatuita sieniä oli toisella. Kummallisen mieluisia olivat nuot sienet ja pian tulin vakuutetuksi, etteivät he liikoja laskeneet, kerskatessaan, ettei mikään suolakala niille vertoja vetänyt. — Hyvällä ruokahalulla pistelin jäkäläleivän kanssa pieniä ja hyvästi valmistettua, maukasta varsan lihaa. Syödessä emäntä nosti eteeni kaksikorvaisen, ison tuopin, sanoen: "tässä olisi juotavaa".
Olinkin näitä ruokia jo siksi paljon syönyt, että halusinkin jotakin palanpainetta; tartuin siis ahnaasti tuopin korviin kiinni. Suuresti hämmästyin, juolahtaessani tuota juomista. Juotava oli, mitä parasta olutta voidaan hyvinäkin vuosina parhaista maltaista kotipanimossa saada.
"Mistä teillä on noin avullisia maltaita tämmöisenä aikana, kun olut on parasta laatua, mitä ikinä olen maistellut?" sanoin hämmästyksissäni.