"Jospa se niin olisikin, olisin varsin hyvilläni, mutta niin ei ole. Minulla on paljon elämän kokemusta. Olen vanha mies ja elämässäni olen ottanut vaaria kaikellaisista asioista ja olen havainnut yhtä ja toista. Te olette vielä nuori, painakaapa nämät minun sanani mieleenne, niin tulette huomaamaan, että uudet profeetatkin jotakin tietävät. Jospa olisin tilaisuudessa tulevatta syksynä teille muistuttamaan näistä asioista, mutta niin ei käy, sillä voimani heikkenevät päivä päivältä ja minä tunnen selvästi, ettei minun tarvitse olla kokemassa tulevan kesän seurauksia", puheli ukko surullisen raskasmielisenä.
Sitten hän vaipui levolliseen uneen.
Kun hän heräsi, nousi hän ylös ja rupesi tukkimaan takkiresuaan ylleen.
Käskimme hänet jäämään yöksi.
"Ei tokikaan, ei tokikaan, enhän niin kiittämätön kuitenkaan ole. Koetan mennä toiseen taloon ja jospa en saisikaan ruokaa, tulen hyvästi toimeen huomiseen asti. Ehkäpä silloin tapaan jonkun armeliaan ihmisen taasenkin. Minä näen, ettei teilläkään kovin iso eläminen ole; paljon on noita lapsukaisiakin"; puheli ukko, samassa koetellen takkiaan kiinni. "Kiitos vaan avustanne, kun autitte ruoka-aterialla vanhaa, vaivasta, kulunutta ukkoa", tuumaili hän.
Kädestä pitäen jätteli hän hyvästi joka henkilön, kiitellen ja kostellen jokaista erikseen. Sitten hän sauvansa nojalla alkoi kävellä kalkutella ovea kohden. Ovessa mennessään kuulin hänen sanovan: "Jumala meitä kaikkia armahtakoon! Kovat ajat ovat edessämme". Sitten tukkeentui hän tuohon sakeaan pyryyn ja alkoi pahnustaa lähimmäistä taloa kohden. Kauvan katselimme ukon jälkeen ja vanhimman poikamme laitimme suksilla hänen jälkeensä luovimaan ja katsomaan perään, että ukko todellakin vaaratta pääsi ihmisten ilmoihin.
Seuraava kevät tuli tavattoman pitkä ja kylmä. Ei juhannussakaan ollut niittylatoin ympäristöiltä ja metsän rinteiltä vielä lumihanget lopen kaikki sulanneet. Toukokuun kahdentenatoista päivänä lähdin viidentoista penikulman pituiselle matkalle hevosella meren jäätä myöten ja neljä penikulmaa ajoin K——a jokea ylöspäin niin hyvällä jääkelillä, etten kertaakaan käynyt maalla. Jyrkimmät kosket olivat tavallisina talvina olleet aina sulina, mutta nyt ne olivat vahvassa kristallikirkkaassa jäässä. Semmoista en ollut koskaan ennen nähnyt kovimpinakaan talvina. Saman kuun seitsemäntenätoista päivänä palasin samoja teitä matkaltani ja keli oli yhtä hyvä kuin mennessäkin.
Kotitarpeen viinanpoltto oli niinä aikoina lakkautettu. Vanhan tapansa mukaan kokivat jotkut siveellisesti vajouneet ihmiset korven loukeroissa keittää vielä tuota mielijuomaansa. Eräs salaviinan keittäjä oli yöllä Erkinpäivää vasten kantamassa viinakonttia kotiinsa salapolttimostaan. Välillä maisteli hän tuota ilolientään niin suuressa määrin, että hän kellistyi tielle nukkumaan. Silloin paleltui hänen jalkansa niin pahoin, että kaikki varpaat liukesivat jalvoista irti.
Kahdeksantena päivänä kesäkuuta ajettiin penikulman pituisia meren lahtia jäätä myöten kaupunkiin ja sanan kuun kymmenentenä päivänä vetivät nuottamiehet jäänuottaa meren lahdelmilla.
Oikealla ajalla ei ollut ajattelemistakaan ruveta kylvön tekoon. Kovat yöpakkaset vallitsivat vaan katkeamatta, niin että maa oli aamusin niin kovassa roudassa, että se oikein halki paukahteli.